Kun kerran pullateemalla tähän helmikuuhun lähdettiin, niin jatketaan samaan malliin. Tässä eräänä päivänä tein aamupäivästä pullataikinan nousemaan, kun tiesin lapsien kotiutuvan hieman puolenpäivän jälkeen. Näin ollen pullataikina oli jo odottamassa leipojia. Kyselin nuorimmaiselta, että meinaako hän leipoa pullapoikia, niin vastaus oli "en". Hänellä oli suunnitelmissa lumiukot. Osa lumiukoista tehtiin perinteiseen malliin rusinoilla ja osa sitten kuorrutettiin vesi-tomusokerikuorrutteella ja koristeltiin pienillä suklaakarkeilla paiston jälkeen.
Lumiukkopullat
Pullataikina ja sokerikuorrute
Pullataikina ja sokerikuorrute
5 dl vettä tai maitoa
50 g tuorehiivaa
2 dl sokeria
2-3 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita
Voiteluun
1 kananmuna
Koristeluun
4 rkl vettä
noin 3 1/2 dl tomusokeria
suklaakarkkeja/nonparelleja
Lämmitä neste noin 37 asteiseksi. Murustele joukkoon hiiva ja mittaa sen jälkeen sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita hyvin, jotta hiiva liukenee joukkoon. Lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen ja alusta taikinaa. Alustuksen loppuvaiheessa lisää joukkoon pehmeä voi. Alusta taikina vielä tasaiseksi ja jätä nousemaan leivinliinan alle noin tunniksi lämpimään ja vedottomaan paikkaan.
Nostatuksen jälkeen vaivaa taikinasta ilmat pois ja pyörittele taikina pieniksi pulliksi. Laita aina kolme pientä pullaa vierekkäin. Jätä pullat nousemaan uunipellille leivinliinan alle. Anna kohota noin 15-30 minuuttia ja voitele sen jälkeen pullat kanamunalla. Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, pullien koosta riippuen. Anna pullien jäähtyä paiston jälkeen.
Valmista kuorrute sekoittamalla vesi ja tomusokeri keskenään tahnaksi. Jos kuorrute tuntuu liian paksulta, lisää joukkoon muutama tippa vettä. Jos kuorrute on liian löydää, lisäile tomusokeria. Kuorrutteen pitää olla paksua, mutta kuitenkin levittyä vielä kauniisti pullien päälle. Upota pullien päälliosa kuorrutteeseen ja nosta valumaan paisto/jäähdytysritilän päälle. Kiinnitä mahdollisimman nopeasti suklaakarkit tai nonparellit kuorrutteeseen, ennen kuin kuorrute jähmettyy.
Vinkki! Jos haluat valkoisemman kuorrutteen, niin upota pullat kuorrutteeseen kaksi kertaa. Anna kuorrutteen hetken jähmettyä välissä.
Vinkki! Jos haluat valkoisemman kuorrutteen, niin upota pullat kuorrutteeseen kaksi kertaa. Anna kuorrutteen hetken jähmettyä välissä.
Heitän nyt haasteen teille lukijoille:
Leivo seuraavan viikon aikana lapsen tai lapsien kanssa. Lapsi voi olla oma tai vaikka kaverin lapsi.
Itse koen lasten kanssa leipomisen tärkeäksi asiaksi, koska ottamalla lapset mukaan arjen asioihin, voimme opettaa heille perustaitoja. Nyt ei välitetä sotkusta, vaan nautitaan yhdessä tekemisestä ja yhteisestä ajasta! Kannattaa huomioida lasten kanssa leipoessa lapsen ikätaso. Koululainen voi tehdä jo pullataikinaa itsenäisesti, mutta pienemmälle lapselle voi pullataikinan tehdä jo valmiiksi. Näin ollen ei tarvitse käyttää aikaa odotteluun :) Toki leivonnainen voi olla vaikka muffinssi, pikkuleipä, kakku, karjalanpiirakka tai joku muu herkullinen suolainen tai makea leivonnainen.
Mitä teillä leivotaan? - arvonta
Kerro kommentissasi mitä teillä yleensä leivotaan lasten kanssa. Jätä tuo kommentti tähän päivitykseen. Arvon yhden leivontapaketin kommentin jättäneiden kesken. Osallistumisaika on 15.2.2015 asti. Jätä mielellään sähköpostiosoitteesi kommenttisi yhteyteen.
Kerro kommentissasi mitä teillä yleensä leivotaan lasten kanssa. Jätä tuo kommentti tähän päivitykseen. Arvon yhden leivontapaketin kommentin jättäneiden kesken. Osallistumisaika on 15.2.2015 asti. Jätä mielellään sähköpostiosoitteesi kommenttisi yhteyteen.
Osallistumisaika on 7.2.-15.2.2015. Voittajan nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 19.2.2015 mennessä. Arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Yksi kommentti/henkilö. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 25.2.2015 mennessä osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com, jos sähköpostiosoitetta ei ole kommentin yhteyteen jätetty.
Onnea arvontaan!