Quantcast
Channel: Pullahiiren leivontanurkka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Laskiaissunnuntain Pullatorvet

$
0
0

Meillä on nautiskeltu jo viime viikolla pullaa muutamassa eri muodossa. Näinpä kokeilimme lasten kanssa (vihdoin) myös pullatorvia. Aikaisemmin olen tehnyt näitä herkullisia leivoksia esimerkiksi voitaikinasta, mutta tällä kertaa oli pullan vuoro. Mikäs parempaa kuin juuri laskiaisen aikaan hillolla ja kermavaahdolla täytetty pulla. Maku on tuttu, mutta muoto monelle uusi. On näitä pullaversioitakin näkynyt, joten aivan uudesta keksinnöstä ei ole kyse.

Sitä jäin itsekin miettimään, että ovatko nämä pullatorvia vai pullasarvia... Päädyin tällä kertaa torviin :)



Perinteinen pulla

  3 dl vettä tai maitoa
  25 g tuorehiivaa
  1 dl sokeria
2-3 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Voiteluun
1 kananmuna

Laskiaispullan täyttäminen
3 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
mansikka- tai vadelmahilloa

Koristeluun
tomusokeria 

Lämmitä neste noin 37 asteiseksi. Murustele joukkoon hiiva ja mittaa sen jälkeen sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita hyvin, jotta hiiva liukenee joukkoon. Lisää vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen ja alusta taikinaa. Alustuksen loppuvaiheessa lisää joukkoon pehmeä voi. Alusta taikina vielä tasaiseksi ja jätä nousemaan leivinliinan alle noin tunniksi lämpimään ja vedottomaan paikkaan.

Nostatuksen jälkeen vaivaa taikinasta ilmat pois ja kauli taikina levyksi. Leikkaa levystä pitkiä kaistaleita, noin 3 cm leveydeltään. Ota metalinen "tötterö" tai tee vastaavat foliosta. Pyöräytä pullataikina kärjestä aloittaen "tötterön" päälle. Jätä pullat nousemaan uunipellille leivinliinan alle. Ohjeesta tulee noin 15 pullatorvea. Anna kohota noin 15-30 minuuttia ja voitele sen jälkeen pullat kanamunalla. Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, pullien koosta riippuen. Poista hieman jäähtyneistä pullista torvet sisältä ja anna pullien jäähtyä paiston jälkeen ennen täyttämistä. 


Vatkaa kerma yhdessä tomusokerin ja vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. Levitä pullatorvien sisälle kauttaaltaan hilloa ja pursota kermavaahto torvien sisälle. Ripottele siivilän läpi valmiiden laskiaispullatorvien päälle vielä tomusokeria. Nautiskele herkullisilla pullilla!

Vinkki! Tässä on tehtynä ihan perinteinen (munaton) pullataikina, joten tällä reseptillä voit leipoa myös perinteiset laskiaispullat. Muistakaahan leikkiä pullataikinalla. Siitä saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi, kun käyttää mielikuvitusta. 



Vinkit pullan leipomiseen:

* Olen huomannut, että mitä vähemmän käyttää jauhoja, sitä pehmeämpää pullaa saa. Tämä vaatii vaan paljon alustamista. Koneella jos tekee taikinan, niin kannattaa antaa koneen vaivata taikinaa pitkän aikaa ihan rauhassa. Näin tulee hyvä sitko pullaan. Alustamisella tarkoitetaan taikinan vaivaamista. Tällä tavoin taikinaan saadaan hyvä sitko.
* Lisää jauhoja vähitellen taikinaan valmistuksen loppuvaiheessa, jotta vältyt "kivipullalta".
* Käytän itse usein uunia nostatuspaikkana. Laitan pullataikinan valmistuksen aikaan uunin lämpenemään ihan hetken ajaksi niin pienelle kuin vain pystyy. Tämän jälkeen käännän lämmön pois ja avaan hetkeksi uunin luukun. Laitan leivinliinan pullakulhon päälle ja nostan kulhon uuniin. Tuolla lämmössä taikina nousee nopeasti ja hyvin!
* Etsi oman uunisi sopiva paistolämpötila. Monesti liian kuuma uuni ruskistaa pullia liikaa ja tekee niistä kovia. Pehmeät pullat saat - minun kokemukseni mukaan - vähentämällä paistolämpötilaa ja samalla hieman pidentämällä paistoaikaa. 
* Jos et halua käyttää kananmunaa pullan voiteluun, jolloin pullista saa munattomia, voit voidella pullat paiston jälkeen sulalla voilla ja upottaa pullan voitelun jälkeen erikoishienoon sokeriin. Näin saat pullaan herkullisen ja kauniin kristallisen pinnan. 


Liukasta (ja herkullista) laskiaista teille kaikille lukijoille!   
Mukavaa hiihtolomaa kaikille lomailijoille!

Täältä löydät muuten tarjoiluvinkkiä laskiaispullalle!

Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Trending Articles