Joko sinä olet maistanut suolaisia tähtitorttuja?
Minä tein näihin joulutorttuihin täytteen kermasta, savulohesta, tillistä ja mausteista. Tuo tuoretäyte - tai oikeastaan savulohimousse - lusikoidaan valmiiksi paistettujen hillottomien joulutorttujen päälle ja nautitaan sellaisenaan, paistamatta. Nämä maistuvat ihanille ja sopivat hyvin tarjolle vaikka joulun pyhien kahvipöytään tai miksi ei vaikka iltapalalle.
Lohitäytteiset tähtitortut
Savulohimousse
Savulohimousse
(noin 12 kpl)
150 g ranskankermaa
1 dl vispikermaa
100 g savulohta
tuoretta tilliä
valkopippuria
suolaa
Mittaa ranskankerma ja vispikerma kulhoon. Vatkaa ne vaahdoksi. Pilko savulohi ja tilli. Sekoita ne vaahdon joukkoon. Mausta vielä valkopippurilla ja suolalla.
Paista tähtitortut normaaliin tapaan, leikkaamalla viillot jokaisen neliön kulmaan ja nostamalla joka toinen kulma keskelle. Käytä liimaamiseen tarvittaessa pieni määrä vettä. Paista taikinapaketin mukaisesti uunissa, ilman täytteitä. Anna valmiiden torttupohjien jäähtyä ennen täyttämistä. Muutoin täyte sulaa.
Lusikoi jäähtyneen tortun päälle lohitäytettä ja tarjoile heti tai säilytä jääkaapissa.
Vinkki! Joskus on käynyt niin, että varsinkin kevytversiot ranskankermasta ei vatkaannu kunnolla vaahdoksi. Kannattaa siis käyttää kunnon rasvaista ranskankermaa. Minä käytin tällä kertaa Valion ranskankermaa sekä tavallista vispikermaa täytteessä.

Huomiseen :)