Lähdimme reilu viikko sitten Beach house kitchen-blogin Heli-Hannelen ja Viimeistä murua myöten-blogin Saaran kanssa tutustumaan Tallinnan ruokatarjontaan sekä osallistumaan Eesti Joogi-festivaaleille, jossa julkistettiin Viron ja osittain myös Baltian maiden parhaimmat ravintolat. Useat Tallinnan ravintolat saivat hienon White Guide 2018-tunnustuksen. Meille oli valittu kahden päivän reissulle mahtavia ruokapaikkoja, joita kaikkia ohjasi jonkinlainen tarina. Myös hotellimme oli hyvin tarinallinen, nimenkin ollessa Estonian ja storyn (=tarina/satu) yhdistelmä eli Estoria. Lue lisää matkasta alta.
Pääsimme matkamme aikana tutustumaan tarkemmin kahteen White Guide-tunnustuksen saaneeseen ravintolaan. Näiden ravintoloiden lisäksi löytyi myös arkisempia kohteita, joissa kannatta käydä kavereiden kanssa herkuttelemassa vaikka ihan päiväreissun aikana. Tallinnan ravintolaelämä on hyvin elämyksellistä ja herkullista. Tallinna on muuttunut viimeisten vuosien aikana ja myös ruokakulttuuri on uudistunut ja modernisoitunut. Tarjolla on mitä kekseliäämpiä ravintoloita ja hyvin kouluttautuneita sekä innovatiivisia kokkeja.
![]() |
Rotermannin kauppakadulta - aivan sataman vierestä - löytyvät ravintola Flamm: ja Røst-leipomo-kahvila. |
Flamm:-ravintola, Rotermann
Ensimmäisenä matkustupäivänä menimme lounaalle Flamm:-ravintolaan, joka sijaitsee ihan sataman lähettyvillä Rotermannin kävelykorttelissa. Sen lähettyvillä on monia muitakin uusia ja todella tyylikkäitä ravintoloita, joten tuon korttelin tarjonta kannattaa käydä katsomassa. Flamm:-ravintolassa menu koostuu eri makuisista flammkucheneista. Tuolla ravintolassa tapasimme kolme virolaista bloggaajaa Silja Luiden, Mari-Liis Iloverin ja Liina Karonin. Flamm:-ravintolassa saimme "social corner"-pöydän, jossa on ajatuksena, että porukalla tilataan monia eri makuisia flammkucheneita, jotka jaetaan yhdessä pöytäseurueen kanssa. Me otimme jokaiselle ruokailijalle yhden maun, joten saimme maistaa monia erilaisia flammkucheneita. Nuo flammkuchenit muistuttavat paljon pizzaa, mutta pizzoiksi niitä ei kuitenkaan sovi kutsua. Lounaan lopuksi saimme maistella vielä makeampaa, pöydässä liekitettyä, omenaversiota. Ihana lopetus lounaalle.
Røst-leipomo
Flamm:ia vastapäätä on Rost-leipomo. Rost-leipomossa tuoksu oli huumaava ja miljöö oikein tunnelmallinen. Leipomon ihanat kardemumma- ja kanelipullat tuoksuivat uskomattoman herkullisille. Joku seurueesta arvosti nämä pullat jopa parhaimmiksi pulliksi koskaan. Leipomossa leivotaan ja myydään myös erilaisia leipiä, jotka olivat hienosti esillä. Leipomon valmistustilat ja kahvila sulautuvat toisiinsa todella hyvin. Leivät olivat kauniisti esillä leivontapöydällä. SääntöSuomi olisi varmasti jo puuttunut asiaan.
Ainoa haaste Rostissa on se, että Rost on hyvin pieni leipomo ja ilmeisen suosittu, joten kannattaa olla oikeaan aikaan paikalla, jotta saa kahville jäädessään pöydän. Toiseksi kannattaa leivonnaisia noutaessa varmistaa, että leipiä ja pullia on vielä jäljellä. Paljastan tässä samalla, että kävimme ostamassa vielä ennen laivalle paluuta kotiin tuliaisiksi sekä leipää että pullia, joten hyviähän ne olivat.
Lounaan ja kahvittelun jälkeen suuntasimme Viron juomafestivaaleille, joissa julkistettiin myös raadin valitsemat tunnustuksen saajat. Lisäksi ravintolat laitettiin myös paremmuusjärjestykseen. Tilaisuudessa oli esillä erilaisia vironlaisia juomien tuottajia, pieniä panimoita ja juomayrityksiä. Esille nousi voimakkaasti kombutcha-juoma, joka ei "tuoksullaan" houkutellut, mutta maku oli hieman parempi. Tulevaisuutta varmasti suomessakin.
Parrot Minibar-ravintola
Illalla pääsimme syömään White Guide 2018-listalla olevaan Parrot Minibar-ravintolaan, joka on avattu tämän vuoden keväällä. Ravintola on oikea tarinankerronnan mestari, yhdistettynä ruokaan. Koska annokset ovat suhteellisen pieniä, saa yhdellä ravintolakäynnillä maistettua montaa erilaista annosta ja makua. Jos olet ystävän kanssa syömässä, voit myös valita MilkyWay-menun, joka sisältää lähes koko annosvalikoiman. Minä valitsin alkupalaksi Bird cookie-annoksen, jossa marenkien väliin oli kasattu hilloketta ja linnunmaksamoussea. Pääruoaksi valitsin tonnikalaa - ensin tiedustellen sen eettistä alkuperää. Tarjoilija vakuutti minut, että heillä tehdään raaka-ainevalinnat hyvin eettisillä perusteilla. Hyvä niin! Jälkiruoaksi valitsin Colors of life-jälkiruoan. Annos oli hyvin kaunis, mutta en ollut tilatessani huomannut, että jälkiruoka sisälsi kaalia. Muut maut, jotka piti yhdistää aina jokaiseen suupalaan, neutraloi kaalin, mutta kaalin maku ja "tuoksu" jäi loppuillaksi aisteihin. Nyt valitsisin jälkiruoaksi jonkin muun annoksen.
Kaikki ravintolan annokset on kasattu niin, että ne syödään mahdollisimman kokonaisena tai ainakin jokaisen suupalaan yhdistetään kaikki osia annoksesta. Varsinkin alkupala-annokset olivat tarkoitettu syötäväksi yhdellä suupalalla, mahdollisuuksien mukaan.
![]() |
Parrot minibarissa ruoka syötiin paistoatuloilla. Nuo numerot listalla ovat annosten hintoja. Ensimmäinen osio on alkuruokia ja loppuosa pääruokia. |
![]() |
Kuvassa kokki asettelee fish cookie- ja bird cookie-annokset tarjolle. |
![]() |
Kokki viimeistelemässä jälkiruoka-annosta Parrot Minibarissa. |
![]() |
Salakapakan tunnelmaa |
Parrot minibaarissa on mahtavaan sisustukseen yhdistetty vielä salakapakka, jonka löytäminen on aika haastavaa. Baarin löydät, kunhan ensin keksit mistä sinne pääsee... Reittiä salakapakkaan en kerro minäkään, koska tiedon saat vain etsimällä itse. Tämä on ravintola, johon aloin jo heti pohtia kaveriporukan yhteistä reissua. Olisi ihana esitellä tämä paikka myös omille ystäville, koska ravintolassa oli hyvin erikoinen sisustus, joka huokui heti ovea avatessa ja jatkui tarjoilijan vaatteissa ruokiin asti.
Chocokoo-suklaapuoti ja La Muu-jäätelötehdas
Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme hotelli Estoriasta ensin kohti pientä suklaapuotia, jossa tehdään itse bean-to-bar suklaata. Puodissa on töissä Chocokoon omistaja Kristel Lankots sekä hänen yksi maailmaa kiertänyt englantilainen työntekijänsä. He hoitavat muun muassa Viron Presidentin juhlatarjoilut suklaiden osalta ja ovat pienenä puotina päässeet pitkälle.
Omistaja valitsee kaakaopapujen toimittajat itse. Reseptikehittelyn taustalla on omistaja Kristel sekä eurooppalainen suklaamestari. Chocokoossa järjestetään myös suklaaherkkujen valmistuskursseja, joihin varmasti Saaran kanssa vielä osallistumme.
![]() |
Chocokoo-suklaapuodin omistaja Kristel Lankots kertoi kaakaopapujen valinnasta sekä valmistusprosessista. |
Tehdaskäynnin jälkeen saimme maistaa jo poistuneita makuja sekä tulevia, myynnissä olevia sekä suunnitteilla olevia makuja. Saimme kertoa jäätelöistä omat rehelliset mielipiteemme omistajalle.
Jäätelömaut olivat todella herkullisia. Mansikkajäätelö nousi minun suosikikseni, koska sen mansikka maistui todellakin sellaiselle kesäiselle mansikalle, jonka itse on juuri poiminut pellosta. Muina maistelumakuina oli mm. vegaanista kahvi- sekä maapähkinävoi-jäätelöä sekä erilaisia marja-, hedelmä- ja yrittiyhdistelmiä. Jäätelöt on tehty luomumaidosta ja makuina on käytetty aitoja marjoja ja hedelmiä. Jäätelöpaketeissa on käytetty huumoria ja pakettien ulkonäkö olikin hyvin muodikas. Näitä jäätelöitä löytyy virolaisista ruokakaupoista ja kesällä näihin tehtaan tiloihin on suunnitteilla herkullinen jäätelöbaari. Ensi kesänä nähdään, minkälainen jäätelöbaarista lopulta muotoutuu.
Ravintola Juur
Näiden kaikkien "aamiaisherkkujen" jälkeen lounastimme vielä paljon mainetta niittäneessä Juur-ravintolassa.
Ravintolan annokset olivat upeasti viimeisteltyjä ja tarjoiltuja. Ravintolassa käytetään molekyylikeittiötä ja sen huomasi annoksista. Jokaiseen annokseen liittyi lisäksi pieni tarina. Juur-ravintolan annokset perustuvat luontoon ja luonnonmukaisiin raaka-aineisiin. Minun mielestäni paras annoskokonaisuus Juur-ravintolassa oli alkuruoka, jossa pääsi todellakin metsätunnelmiin makujen ja tarinan pohjalta. "Sammalmatolla" tarjoiltiin metsäsieniä sekä "lunta". Koko annos tarjoiltiin usvaisena annoksena. Jokaisen meidän alkuruoka-annos avattiin lasikuvun alta yksilöllisesti. Annos oli ihanan usvan peitossa, joka pääsi ilmoille tarjoilijan nostaessa lasikuvun pois. Harmi, että en saanut itse annoksesta sen ansaitsemaa kuvaa. Tässä alla on kuitenkin yksi kuva annoksesta.
Ravintolan annokset olivat upeasti viimeisteltyjä ja tarjoiltuja. Ravintolassa käytetään molekyylikeittiötä ja sen huomasi annoksista. Jokaiseen annokseen liittyi lisäksi pieni tarina. Juur-ravintolan annokset perustuvat luontoon ja luonnonmukaisiin raaka-aineisiin. Minun mielestäni paras annoskokonaisuus Juur-ravintolassa oli alkuruoka, jossa pääsi todellakin metsätunnelmiin makujen ja tarinan pohjalta. "Sammalmatolla" tarjoiltiin metsäsieniä sekä "lunta". Koko annos tarjoiltiin usvaisena annoksena. Jokaisen meidän alkuruoka-annos avattiin lasikuvun alta yksilöllisesti. Annos oli ihanan usvan peitossa, joka pääsi ilmoille tarjoilijan nostaessa lasikuvun pois. Harmi, että en saanut itse annoksesta sen ansaitsemaa kuvaa. Tässä alla on kuitenkin yksi kuva annoksesta.
Tallinnan joulumarkkinat 17.11.2017-6.1.2018
Kaikkien näiden ravintoloiden ja herkkupaikkojen lisäksi kannattaa kurkata näin joulun aikaan Tallinnan Vanhan Kaupungin joulumarkkinat. Tunnelma on ihana ja pieniä puisia kojuja on paljon. Nuo kojut notkuvat erilaisia herkkuja ja käsitöitä. Alueella on myös lava, lasten karuselli ja kaikkea muuta mukavaa. Tallinnassa on myös ymmärretty joulumarkkinoiden arvo, joten joulumarkkinat ovat auki marraskuun puolivälistä tammikuun alkupuolelle. Näin ollen joulun välipäivinä ja vielä vuodenvaihteen jälkeenkin kerkeät tuolla käymään. Nauti lämmin juoma jossain ihanassa ja tunnelmallisessa ravintolassa, joulumarkkinoilla tai läheisessä kahvilassa. Minä ainakin yritän tehdä vielä näin!
Toivottavasti sait uusia ideoita tuleviin Tallinnan matkoihin. Tallinna on kuitenkin vain parin tunnin laivamatkan päässä Helsingistä, joten se on edullisesti ja nopeasti saavutettavissa. Hintataso on hyvin maltillinen Suomen hintatasoon nähden. Ihan turhaan ei Tallinnaa ole valittu Lonely Planetin Top 10 Value places to visit 2018 -listauksessa 1. sijalle.
Minä näin ja koin tämän reissun aikana paljon uusia paikkoja. Ravintolat ovat panostaneet tunnelmaan ja tarinointiin viime vuosina upeasti. Varsinkin joulun alla tunnelma kaupungissa ja sen ravintoloissa on mahtava. Monessa Tallinnan ravintolassa ravintolaillallinen on suuri elämys, ei pelkästään vatsan täytettä. Käy lukemassa täältä Saaran ajatuksia reissustamme. Heli-Hannele kirjoitti reissustamme ja Viron suurlähetystön tilaisuudesta blogiinsa jo ennakkoon.
Moni teistä blogini lukijoistakin matkustaa Suomesta Tallinnaan tiiviiseenkin tahtiin tai jopa asuu Tallinnassa.
Mistä sinä teet tai missä sinä käyt Tallinnan matkoilla?
Jos sinulla on jotain suosikkipaikkoja Tallinnassa, niin jätä vinkit tämän kirjoituksen kommentteihin! Olisi kiva saada vielä lisää ideoita ravintoloihin, hotelleihin tai tekemiseen Tallinnassa.
Innolla odotan uusia vinkkejä seuraavaa reissua varten!
Kaupallisessa yhteistyössä