Pohdin jo tuossa aikaisemmin erilaisia herkkuvaihtoehtoja uudeksi vuodeksi. Nyt tein vielä reseptin herkulliseen kahden juuston Aura-päärynämousseen, jonka voi tarjoilla pienten keksien päälle pursotettuna tai veitsellä levitettynä. Tässä makeus ja suolaisuus kohtaa mukavasti toisensa. Tuorejuusto tuo kermaisuutta ja aurajuusto makua. Makeutta tuo tuore päärynä, joka sopii erinomaisesti homejuuston kanssa herkuteltavaksi.
Kekseiksi sopivat oikeastaan mitkä tahansa omaan makuun parhaiten sopivat suolaiset keksit. Minulla oli tässä tarjoilussa keksit kuivatuista ruisleipäsiivuista ihan perinteisempiin suolakekseihin. Tätä moussea voisi käyttää myös suolaisten joulutorttujen täytteenä tähän tapaan.
Kahden juuston Aura-päärynämousse
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl vispikermaa
80 g Aura-sinihomejuustoa
1/2 päärynä
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
Mittaa vatkauskulhoon tuorejuusto ja vispikerma. Vatkaa ne paksuksi vaahdoksi. Murskaa Aura-sinihomejuusto ja ripottele Aura-muru vaahdon joukkoon (voit jättää noin ruokalusikallisen verran Aura-juustoa vielä koristeluun). Kuori ja pilko päärynä pieniksi kuutioiksi. Lisää myös päärynä vaahdon joukkoon. Sekoita mousse lastalla tai lusikalla sekaisin ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Tarjoile suolaisten keksien kanssa tai vaikka piparkakkujen päällä.
(Käytin tuorejuustona Philadelphiaa ja kermana tavallista vispikermaa.)