Quantcast
Channel: Pullahiiren leivontanurkka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Lakka-kinuskijäädyke

$
0
0
Itsenäisyyspäivän herkullinen lakka-kinuskijäädyke kahvin kanssa

Hyvää itsenäisyyspäivää! Vaikka tänä vuonna juhlitaan poikkeuksellisissa olosuhteissa itsenäisyypäivää, ei se saa estää meitä juhlimasta tätä suurta juhlapäivää kotioloissa. Kodin voi laittaa juhlakuntoon ja herkulliset ruoat sekä leivonnaiset voi nostaa esille. Parasta on, jos vaikka päivän aikana tarjoutuu tilanne nauttia Suomen ihanasta luonnosta esimerkiksi lähimetsässä tai oman kodin pihamaalla. Nautitaan siitä kaikesta, mikä meille on mahdollista!

Tänä vuonna meillä herkutellaan tällä ihanalla lakka-kinuskijäädykkeellä. Lakka on ihana kotimainen marja. Tähän jäädykkeeseen halusin käyttää nimenomaan lakkaa, koska viime kesän lakkasato oli huima. Varmaan myös monella muulla on hyvin lakkaa pakasessa. Lakkaa tulee yleensä käytettyä vain juhlahetkinä, mutta ehkä tänä vuonna voisin käyttää sitä myös smoothieissa tai erilaisissa piirakoissa. Kesällä tein todella herkullisen lakka-mustikkapiirakan tuoreista mustikoista ja lakoista. Edelleenkin makustelen tuota piirakkaa, koska se oli niin herkullinen.

Lakka-kinuskijäädykkeessä on nimensä mukaisesti lakan lisäksi myös kinuskista makua. Reseptissä voit käyttää kinuskina itse tehtyä karamellisoitua kondensoitua maitoa, tai kaupan valmista versiota. Molemmat käyvät tähän reseptiin. Karamellisoitu kondensoitu maito antaa tälle jäädykkeelle kinuskisen vivahteen, mutta lakka pääsee makuna todella hyvin esille.

Katso alta resepti ja valmista tämä jäädyke joulun kahvipöytään tai vaikka jouluaterian jälkiruoaksi.

Lakkakinuskijäädyke on nopea ja helppo valmistaa.

Lakka-kinuskijäädyke

Jäädyke
300 g lakkaa
1 1/2 dl vettä
1 dl sokeria
1 1/2 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa
150g maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa
3 dl vispikermaa

Koristeluun
1 dl vispikermaa
lakkoja tai lakkahilloa

Mittaa kattilaan lakat, vesi ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin kymmenen minuutin ajan. Kaada seos siivilään ja siivilöi marjoista siemenet pois. Painele marjoja siivilän läpi niin, että saat marjoista tasaisen marjasoseen. Vain siemet ja kuoret jäävät siivilään.

Anna siivilöidyn lakkamassan jäähtyä noin viisitoista minuuttia ja lisää joukkoon karamellisoitu kondensoitu maito sekä maustamaton jogurtti tai ranskankerma. Sekoita tasaiseksi.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele kermavaahto edellisten joukkoon. Kaada massa noin 1 1/2 litraiseen vuokaan tai silikoniseen kakkuvuokaan. Suojaa vuoka tuorekelmulla. Anna pakastua pakastimessa seuraavaan päivään.

Vatkaa kerma vaahdoksi koristelua varten. Lusikoi kermavaahto pursotuspussiin.

Lämmitä vuokaa hetki kuumassa vedessä, varo kuitenkin kastelemasta jäädykettä. Sivujen ja pohjan lämmittäminen riittää. Kuivaa vuoka ja kumoa jäädyke tarjoiluasialle.

Pursota kermavaahto jäädykkeen päälle kuvan mukaisesti ja lusikoi pursotusten väliin lakkoja tai lakkahilloa. Tarjoile jäädyke heti koristelun jälkeen.

Vinkki! Karamellisoitua kondensoitua maitoa myydään kaupassa säilyketölkissä. Tunnistat sen hieman ruskeammasta etiketistä. Tavallinen kondensoitu maito myydään yleensä sinisemmillä etiketeillä.

Kuohuviinillinen kahvihetki jäädykkeen kansa.
Lakkajäädyke kermapursotuksilla ja pakastetuilla lakoilla.
Lakkajäädyke ja leikattu palanen jäädykettä.
Lakka-kinuskijäädyke, kahvi ja kuohuviini.

Löydät kaikki itsenäisyyspäivää varten tehdyt herkulliset reseptit täältä!

Kurkkaa blogista myös nämä herkulliset lakkaresepit:

Lakka-mustikkapiirakka
Lakkajuustokakku
Juhlapöydän helppo lakkakakku
Itsenäisyyspäivän lakkaleivokset

Artikkeli Lakka-kinuskijäädyke julkaistiin ensimmäisen kerran Pullahiiren leivontanurkka.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Trending Articles