Vaikka kesäsäät eivät nyt ole juurikaan hellineet täällä kotisuomessa, on onneksi muutama auringonpaisteinenkin päivä mahtunut joukkoon. Näistä lämpimistä päivistä kannattaa ottaa kaikki kesäinen irti. Tämä juoma viilensi eräänä kauniina ja lämpimänä kesäpäivänä omat ja naapurin lapset. Itse olen aina mieltänyt, että jäätelö kuuluu vakiona pirtelöön, mutta tämä on hieman kevennetty pirtelöversio. Tässä jäätelön korvaa jääpalat ja maito - makoisaa ja kevyttä.
Erikoista, että näin kesäkuun lopulla vielä sormet paleltuvat pyöräillessä ja varpaat luonnon vesissä uidessa... Ehkäpä ensi kuussa tulee - ne jossain lehtijutuissa ja sääennusteissa luvatut - helteet. Kannattaa siis nyt napata kevyen mutta maistuvan pirtelön resepti hellepäiviä varten.
Se kevyempi pirtelö -
Viilentävä kesäjuoma mansikalla ja banaanilla
(noin 4 annosta)
2 banaania
500 g mansikoita (tuoreita tai pakastettuja)
5 dl maitoa
300 g jääpaloja
(käytin kaupassa myytäviä umpijääpaloja)
(käytin kaupassa myytäviä umpijääpaloja)
Mittaa kaikki ainekset blenderiin ja pyöräytä hyvin sekaisin. Jaa annos laseihin. Juoma on parhaimmillaan pillillä juotuna, lämpimänä kesäpäivänä.
Vinkki! Voit vaihdella marjoja ja hedelmiä maun mukaan. Kokeile mango-vadelmayhdistelmää tai jotain muuta herkullista yhdistelmää. Herkullista!
Vinkki! Voit vaihdella marjoja ja hedelmiä maun mukaan. Kokeile mango-vadelmayhdistelmää tai jotain muuta herkullista yhdistelmää. Herkullista!