Tämä viikonloppu on menty aikamoista haipakkaa. Lauantaina menimme Pyhäinpäivän perinteen mukaisesti mieheni ja minun isovanhempien sekä isäni haudoille koko perheen voimin. Tuo haudoilla käyminen kuuluu meillä jokaiseen Pyhäinpäivään ja niin tuntui kuuluvan monen muunkin perinteisiin. Paljon oli hautausmailla ihmisiä kynttilöiden ja havujen kanssa muistelemassa poisnukkuneita läheisiä. Kynttilän sytyttäminen haudalle ja pieni hiljentyminen on hyvä muistaa myös Halloween-pöhinästä huolimatta. Sehän on kuitenkin se Pyhäinpäivän tärkein tehtävä.
Illalla suuntasimme vielä lasten Halloween-juhliin, jonka järjestimme yhdessä naapureiden kanssa. Järjestimme jokaisessa talossa pientä ohjelmaa lapsille ja pienet herkkupussukat lisäksi. Lopuksi keräännyimme yhteen naapuritaloon nyyttikestien merkeissä. Me veimme mukanamme tyttären toiveesta Banoffeeta madoilla koristeltuna sekä Halloween-koristeille koristeltua fudgea. Tällä kertaa makuna fudgessa oli pähkinä-vaahtokarkki.
Banoffee
Pohja
300 g digestive-keksejä
100 g voita
Täyte
1 prk (397g) Kondensoitua maitoa (valmiiksi karamellisoituna)
4 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria
2 banaania
300 g digestive-keksejä
100 g voita
Täyte
1 prk (397g) Kondensoitua maitoa (valmiiksi karamellisoituna)
4 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria
2 banaania
tummia täytekeksejä
herkullisia matoja
Sulata voi. Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi tasaiseksi seokseksi keksien kanssa. Painele 26 cm piirakkavuokaan tai noin 24 cm irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille keksimuruseos. Voit laittaa pelkän irtopohjavuoan reunuksen tarjoiluastialle, niin kakkua ei tarvitse jättää vuokaan tai siirrellä leivinpapereiden kanssa alustalta toiselle. Laita vuoka kylmään ja valmista täyte.
Sulata voi. Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi tasaiseksi seokseksi keksien kanssa. Painele 26 cm piirakkavuokaan tai noin 24 cm irtoreunavuoan pohjalle ja reunoille keksimuruseos. Voit laittaa pelkän irtopohjavuoan reunuksen tarjoiluastialle, niin kakkua ei tarvitse jättää vuokaan tai siirrellä leivinpapereiden kanssa alustalta toiselle. Laita vuoka kylmään ja valmista täyte.
Levitä valmiiksi karamellisoitu kondensoitu maito (eli kinuski) pohjan päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Pilko yksi banaani kinuskin päälle. Levitä banaanien päälle ohut kerros kermavaahtoa. Pilko toinen banaani kermavaahdon päälle ja levitä loput kermavaahdot banaanien päälle.
Ota täytekekseistä täyte pois ja murskaa keksit muruiksi. Ripottele kermavaahdon päälle ja koristele madoilla.
Vinkki! Tässä oli käytössä valmiiksi karamellisoita kondensoitua maitoa, joka on siis valmiiksi keitettyä kinuskia. Jos käytät sokeroitua kondensoitua maitoa, niin keitä purkkia vedessä noin kolmen tunnin ajan ja kinuski on valmista. Muista poistaa etiketit, jotta kattila ei sotkeennu liimasta ja etiketistä.
Kondensoidun maidon löydät säilyketölkkinä kaupan leivonta- tai maitohyllystä. Täältä löydät lisätietoja sekä ohjetta kondensoidun maidon keittämiseen.
Nyt on Halloweenin juhlinta saatu juhlittua!
Olisikin mukava, jos jättäisit kommenttia siitä mitä teidän Halloween-viikonloppuna leivottiin tai Halloween-juhlissa tarjoiltiin. Keksitteko jotain karmivaa syötävää vai menittekö perinteisemmillä tarjottavilla?