Nyt jaan vielä viime hetken vinkkejä täytekakun kuorruttamiseen ennen kevään valmistujaisia.
Täytekakun tärkein asia on minun mielestäni se, että kakku maistuu herkulliselle. Kaunis ulkonäkö ei tosin yhtään huononna makua, joten myös ulkonäköön kannattaa panostaa. Kakun voi kuorruttaa esimerkiksi kermavaahdolla, erilaisilla kreemeillä tai kaulittavilla kuorrutteilla. Kaulittavista kuorrutteista tunnetuin on marsipaani, mutta sen rinnalle on nykyään noussut myös sokerimassa. Makuasia on minkä kuorrutteen valitsee, sillä kaikki nämä edellä mainitut kuorrutteet sopivat mainiosti täytekakuihin.
Nämä kuvissa ensimmäiseninä esiityvät kakut ovat molemmat koristeltu sekä sokerimassalla että kermavaahdolla. Kaulittavien kuorrutteiden ja erilaisten vaahtojen värjääminen elintarvikeväreillä onnistuu helposti, joten saat sävyt sovitettua kakkuun hyvin, vaikka käyttäisitkin erilaisia kuorrutteita kakun eri kohdissa.
Täytekakun kuorruttaminen
Kakun voi kuorruttaa esimerkiksi kermavaahdolla tai kaulittavilla kuorrutteilla. Tässä alla on muutamia vinkkejä erilaisiin kuorrutus tapoihin.
Ennen kuorrutusta:
Ota päälikelmut pois kakun päältä ja kumoa kakku tarjoiluastialle. Näin sinulla on tasaisin puoli ylöspäin ja kakku on helppo kuorruttaa haluamallasi tavalla. Voit kuorruttaa kakun kermalla, kreemeillä, sulatetulla suklaalla tai erilaisilla kaulittavilla kuorrutteilla. Tuossa alla on vinkkejä erilaisten kuorrutteiden käyttämiseen täytekakussa.
Kakun täyttämiseen löydät ohjeet täältä.
Kakkupohjan valmistamiseen löydät ohjeet täältä.
Kakun täyttämiseen löydät ohjeet täältä.
Kakkupohjan valmistamiseen löydät ohjeet täältä.
Kaulittavat kuorrutteet
- Jos käytät kuorruttamiseen kaulittavaa kuorrutetta (sokerimassa/marsipaani/kaulintamassa), niin suosittelen laittamaan kaulittavan kuorrutteen alle, kakun pintaan, sokerikreemin. Sokerikreemi valmistetaan voista, tomusokerista, pienestä tilkasta nestettä sekä makuaineita (esimerkiksi vaniljasokeria/kaakaojauhetta/makuesansseja). Resepti löytyy alta.
- Kauli kuorrute leivonta-alustan päällä. Tarvittaessa voit öljytä alustan kevyesti tai vaihtoehtoisesti käyttää tomusokeria välissä. Tomusokeri kuitenkin kuivattaa massaa, joten sen käyttöä kannattaa vältellä. Hyvästä silikonialustasta massa irtoaa ilman öljyämistä tai tomusokerointiakin.
- Nosta kuorrute kaulimen avulla kakun päälle ja silottele pinta käsin tai kakun silottajalla/tasoittajalla. Leikkaa ylimääräiset massat pois ja viimeistele kakku koristeilla.
Sokerikreemi
250g (suolatonta) voita
2 1/2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 1/2 rkl maitoa/mehua/muuta nestettä
Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää vielä valitsemasi neste ja vatkaa hyvin sekaisin.
250g (suolatonta) voita
2 1/2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
2 1/2 rkl maitoa/mehua/muuta nestettä
Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää vielä valitsemasi neste ja vatkaa hyvin sekaisin.
Levitä ohut kreemikerros kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin ja anna pinnan viilentyä jääkaapissa ennen kuorruttamista.
Vinkki! Sokerikreemillä voit myös kuorruttaa kakut ilman kaulittavia massoja ja voit käyttää sitä pursotuksiin.
Vinkki! Kaakaoisen sokerikreemin saat laittamalla sekaan hieman kaakaojauhetta.
Vinkki! Jos sokerikreemi ei levity helposti kakun päälle ja reunoille, niin lämmitä sitä muutaman sekunnin ajan mikrossa. Pehmeänä, huoneenlämpöistä voita muistuttavana sokerikreemi leviää kakun pintaan helposti.
Tätä ohjetta voi hyvin muunnella sitten tarvittavan määrän mukaisesti.
- Kermavaahtoa käytettäessä, kannattaa kakun pintaan levittää tarttumapinnaksi murukerros. Murukerroksella tarkoitetaan ohutta kermavaahtokerrosta, joka pitää samalla kakkumurut pois pintakermasta sekä kiinnittää pursotukset paremmin kakkuun kiinni.
- Valitse pursotuspussiin sopivan kokoinen ja muotoinen tylla eli pursotusterä. Tyllan koon valintaan vaikuttaa kakun koko sekä haluttu pursotus.
- Täytä pursotuspussi kääntämällä ensin pussin yläreunaa hieman ulospäin, jotta pursotuspussia olisi siisti käsitellä. Lusikoi kermavaahto pursotuspussiin.
- Valitse pursotuspussiin sopivan kokoinen ja muotoinen tylla eli pursotusterä. Tyllan koon valintaan vaikuttaa kakun koko sekä haluttu pursotus.
- Täytä pursotuspussi kääntämällä ensin pussin yläreunaa hieman ulospäin, jotta pursotuspussia olisi siisti käsitellä. Lusikoi kermavaahto pursotuspussiin.
- Pursota reunat alhaalta ylöspäin ja nosta pursotukset aina kakun päälle asti. Näin ollen pursotukset pysyvät paremmin kakun reunoilla esimerkiksi kuljetuksen ajan. Kun sivut on pursotettu, voit pursottaa kakun yläreunan. Tällä pursotuksella saat peitettyä sivupursotusten lopetuskohdan esimerkiksi tiivistä ympyrää pursottamalla.
Vinkki! Voit hyvin käyttää kakun päällipinnalla kaulittavaa massaa, marjoja, suklaata, kinuskia tai vaikka vain kermavaahtoa.
Vinkki! Voit hyvin käyttää kakun päällipinnalla kaulittavaa massaa, marjoja, suklaata, kinuskia tai vaikka vain kermavaahtoa.
Tässä alla on vielä muutamia aikaisemmin tekemiäni kakkuja, joissa näkyy erilaisia kuorrutustapoja: