Pienet marengit ovat ihania niin juhlapöydässä kuin vaikka lomaherkkunakin. Tällä samaisella marenkiohjeella paistan pohjat myös marenkikakkuihin. Ohje marenkiin löytyy Pullahiiren makeat kakut-kirjastakin ja voin samalla paljastaa, että tuo on ollut jo vuosikymmeniä meidän perheen juhlapöydän herkku. Tiedän sen olevan nykyään myös monen muunkin perheen juhlaherkku.
Meidän perheen neitokainen rakastaa kovasti pelkkää marenkia, joten aina välillä tulee tehtyä tällaisia pieniä marenkiherkkuja. Nämä ovat helppoja, koska kuivuttuaan säilyvät todella hyvin ja niitä on sitten helppo käyttää "varastosta" joko sellaisenaan kahvipöydässä tai kasata niistä vaikka trifflen tai eaton mess-jälkiruoan. Pieniä marenkeja paistaessa kannattaa kuitenkin huomioida, että paistoaikaa ja tapaa voi hieman muutella, koska marengit kuivuvat nopeammin.
Marenki
4 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl perunajauhoja
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi (noin 8 minuutin ajan). Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon. Sekoita massa varovasti sekaisin ja lusikoi pursotuspussiin.
Pursota marengit haluamallasi tyllalla tai nostele lusikoilla kasoiksi leivinpaperin päälle.
Paista pieniä marenkeja 125 asteessa noin tunnin verran ja laita uuni pois päältä. Jätä marengit jäähtyvään uuniin vielä muutaman tunnin ajaksi.
Vinkki! Tällä ohjeella tulee muutama pellillinen marenkeja. Itse paistan kiertoilmauunissa kaikki pellit yhdellä kertaa.
Vinkki! Tällä ohjeella tulee muutama pellillinen marenkeja. Itse paistan kiertoilmauunissa kaikki pellit yhdellä kertaa.
Jos muuten kaipailet tuota Pullahiiren makeat kakut-kirjaa, niin huomasin juuri viimeksi kauppakäynnillä (parisen viikkoa sitten), että ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa (Jumbo, Vantaa) oli kaksi kappaletta hyllyssä. Tuo kirja alkaa olla jo lähes jokapuolelta loppuunmyyty ja en tuota toista painosta saa enää mistään itselleni myyntiin. Kannattaa siis käydä pikaisesti omansa tuolta hakemassa, jotta pääset leipomaan kirjan herkullisia kakkuja sekä opettelemaan vaihekuvien kanssa koristeiden valmistamista. Kirjasta löytyy muuten myös muotokakkujen valmistamiseen vaihekuvat, jotka helpottavat kakun kasaamista aikalailla.
Tuosta toisesta painoksesta löydät kaikki ensimmäisen painoksen kakkureseptit sekä koristeohjeet ja lisäksi vielä kolmen kilpailukakun reseptit extrana!