Tuossa tammikuun alkupuolella lähdimme makumatkalle Thaimaahan. Suurimpana ajatuksena oli kylläkin lämpö ja rentoutuminen, mutta Thaimaassa erilaisia makuja on tarjolla niin paljon, että samalla matka toimi myös makumatkana. Instagramin puolella kaikki seuraajat pääsivät jo matkallemme mukaan muutamien kuvien ja videon kautta. Huomaan nyt reissun jälkeen jääneeni tiukasti kiinni tuohon Aasialaiseen makumaailmaan. Muutaman kotipäivän aikana on tullut tehtyä monenlaista mausteista nuudelia, mango-kookoskanaa, kevätrullia suolaisina ja yllätyksekseni makeinakin.
Pyöritellessäni kevätrullia lauantain ruokailua varten tuli mieleeni kokeilla kevätrullia myös makealla täytteellä - jälkiruoaksi. Onneksi suolaisten rullien täyte ei riittänyt kaikkiin 50 pakkauksessa olleeseen taikinalevyyn, niin sain kokeilla 12 makeaa rullaa. Täytteenä näissä on banaani, suklaa ja vaahtokarkki. Friteerattu banaani on Aasiassa yleinen jälkiruoka, joten sen vuoksi halusin tuon banaanin täytteeseen mukaan. Kokeilulistalla on myös omena-kanelitäyte.
Makeat kevätrullat
(12 kpl)
12 kpl kevätrullataikinalevyä
Täyte
1 banaani
2 rkl sitruunamehua
2 rkl ruokosokeria
noin 1/2 dl suklaarouhetta tai -hippuja
noin 1/2 dl pieniä vaahtokarkkeja
"Liimaksi" 1 rkl vehnäjauhoja + noin 2/3 rkl vettä
Paistamiseen: noin 1/2-1 l öljyä
Dipiksi esimerkiksi muscovado- tai cane-siirappia
Sulata taikinalevyt. Pilko banaani pieneksi ja purista sitruunamehu banaanien joukkoon. Lisää myös ruokosokeri. Sekoita hyvin. Rouhi suklaa tai käytä valmiita pieniä suklaahippuja. Sekoita vedestä ja vehnäjauhoista tahna, joka on levitettävissä pullasudilla.
Ota yksi taikinalevy (noin 12 cm x 12 cm) kerralla eteesi, kulmittain itseesi päin. Nosta kulmalle banaanin palasia, suklaarouhetta sekä vaahtokarkkeja. Taittele kevätrulla nostamalla kulma ensin täytteen yli. Taita sen jälkeen molemmilta sivuilta kulmat keskelle ja pyöritä rullaksi. Levitä pieni määrä vehnäjauhotahnaa taikinalevyn viimeiselle kulmalle, jotta rulla pysyy kiinni. Tee sama kaikille rullille.
Kaada öljy pieneen kattilaan ja kuumenna noin 170 asteeseen. Paista kevätrullia muutama kerrallaan öljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes ne ovat kauniin kullan ruskeita. Kääntele välillä. Nosta valmiit rullat talouspaperin päälle valumaan hetkeksi ja tarjoile kuumana esimerkiksi siirapin tai suklaakastikkeen kanssa.
Vinkki! Kevätrullataikinaa löytyy etnisistä kaupoista. Se ei ole sama kuin filotaikina, vaikka sitäkin minulle yritettiin eräästä etnisestä kaupasta myydä. Pidin pääni ja jatkoin etsintää. Vantaalla tuota kevätrullataikinaa (Spring roll pastry) löytyi ainakin Tikkurilasta Atusa Marketista Kauppakeskus Tikkurin naapurista. Tuosta kaupasta löytyi montaa eri kokoa, joten valinnan varaa on. Palvelukin oli erinomaista, joten suosittelen!
Tässä vielä muutama kuva Thaimaan Krabilta
Erilaisia myyjäis- ja markkinakuvia
Osa kuvista onkin ollut Instagramissa nähtävillä jo reissun aikana.
Tule mukaan seuraamaan Pullahiiren leivontanurkan elämää myös Facebookissa ja Instagramissa!