Eilen oli kiva työpäivä Helsingin Viikissä. Sain tavata mukavia blogin lukijoita ja innokkaita kurssilaisia. Osa osallistujista oli tuttuja jo ennestään aikaisemmilta kursseilta, mutta osa oli minulle täysin uusia tuttavuuksia. Mukavaa oli molempien ryhmien kanssa. Upeaa huomata uusia oivalluksia sokerimassan käsittelyssä sekä pursotustekniikoissa. Eilisillä kursseilla osallistujat saivat valmistaa kauniita sokerimassakoristeita Kakkukoristeiden perusteet-kurssilla sekä harjoitella kerma- ja kreemipursotuksia täytekakkuihin Kauniit kermapursotukset-kurssilla.
Marraskuussa jatketaan uusilla aiheilla. Ilmoittaudu mukaan marraskuun kursseille osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com! Lisätietoja kurssiaiheista, aikatauluista ja hinnoista löydät täältä.
Leivonta- ja koristelukursseja on kyselty pidemmän aikaa myös muualle Suomeen
Nyt toiveisiin on vastattu! Kursseja on toivottu myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Vaasa on tällä hetkellä pohjoisin paikka, jossa olen kursseja vetänyt. Nyt lokakuussa kurssipaikkakuntana on Raisio. Voit ilmoittautua minun vetämille Raision Confetin pursotuskursseille. Kursseille on vielä muutamia paikkoja jäljellä. Ilmoittaudu Raision kursseille sähköpostitse: raisio@confetti.fi.
Raision kurssit pidetään lauantaina 7.10.2017 klo 15-17 ja klo 17-19. Lisätietoja kursseista löydät täältä ja täältä. Kursseilla käydään läpi erilaisia pursotustekniikoita ja harjoitellaan kauniita kermapursotuksia harjoituspohjille sekä tutustutaan pursotusvälineisiin. Tilaisuuden aikana käydään läpi myös kerman oikeanlainen rakenne, elintarvikeväreillä kerman värjääminen sekä ihastuttavat moniväripursotukset. Mukavana lisänä Raision Confetti on luvannut kurssilaisille tuotteista vielä kivan alennuksen.
Nämä Raision kurssit eivät ole ainoita pääkaupunkiseudun ulkopuolella järjestettäviä koristelutilaisuuksia. Keskiviikkona 8.11.2017 klo 18 olen ohjaamassa sokerimassakoristeiden valmistamista Merikarvialla Kahvila-konditoria Herkkupuodissa. Tilaisuuden järjestäjänä toimii ihana Herkkupuodin kahvilayrittäjä Krista. Tuosta Merikarvian tilaisuudesta on tulossa lisätietoja lähiaikoina Herkkupuodin Facebook-sivuille.
Kurssien lisäksi olen tavattavissa Lahden Kätevä&Tekevä-messuilla 4.11.2017, opastaen messuyleisöä sokerimassakoristeiden valmistamisessa.
Ensi vuoden helmikuulle on suunnitteilla kursseja myös Kajaaniin, aiheena sokerimassakoristeet. Kajaanin tilaisuuksista kerron lisää, kunhan aikataulut saadaan valmiiksi.
Toivottavasti tapaamme Raisiossa, Merikarvialla, Lahdessa tai Kajaanissa!
*****
Ja nyt siihen lupaamaani arvontaan!
Mihin paikkakunnalle sinä haluaisit leivonta- ja koristelukursseja? Tai minkälaisia kurssiaiheita sinä haluaisit kurssivalikoimaan? Jätä kommenttisi tähän alle 1.10. mennessä ja osallistut kommentillasi arvontaan.
Arvon kaikkien kommentin jättäneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Toisesta palkinnosta löytyy ihanasti jouluun sopiva Syötävät lahjat-kirja ja toisesta Kuppikakut-kirja.
Arvonnan osallistumisaika on 1.10.2017 asti. Kaikkien 1.10.2017 tai sitä ennen tähän päivitykseen kommentoineiden kesken arvotaan kirjojen voittajat. Voittajan nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 7.10.2017 mennessä. Arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta. Jätä kommenttisi yhteyteen nimesi/nimimerkkisi sekä lisäksi sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Nimettömiä viestejä ei huomioida arvonnassa. Yksi kommentti/henkilö. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 10.10.2017 mennessä osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com, jos sähköpostiosoitetta ei ole jätetty kommentin yhteyteen.
Onnea arvontaan!