Tein jo vuosia sitten ihania ja isoja suklaamarenkeja. Meillä asuukin muutama marenkihiiri Pullahiiren seurana, joten nyt innostuin kokeilemaan mansikanmakuisia marenkeja. Ostin jo jokin aika sitten ulkomailta mansikka-aromia ja nyt se pääsi vihdoin kokeiluun. Lisäsin hieman punaista väriä näihin, mutta ihan ilman väriä ja makuainettakin saa herkullisia ja maistuvia marenkeja aikaiseksi. Tämä oli minun osaltani tällainen pieni kokeilu tuon mansikka-aromin kanssa :)
Mansikanmakuiset jättimarengit
Giant meringues with strawberry taste
240 g valkuaisia
4 1/2 dl erikoishienoa sokeria
maun mukaan mansikka-aromi
punaista elintarvikeväriä (pasta/geeliväri)
Mittaa vatkauskulhoon valkuaiset sekä sokeri. Vatkaa niitä yleiskoneella noin 10 minuutin ajan, kunnes sokeri on kokonaan sulanut joukkoon. Vatkauksen loppuvaiheessa lisää joukkoon mansikka-aromi. Vatkaa massa vielä hyvin sekaisin. Lisää joukkoon elintarvikeväriä ja kääntele massaa varovasti, jotta väri jää hieman marmoroiduksi marengin pintaan. Nostele lusikoilla marenkikasoja (noin 10-14 kpl) uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 130 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile, että marengit irtoavat hyvin leivinpaperista. Jos marenki ei irtoa, niin jatka vielä paistoa. Tarkista tilanne noin 10 minuutin kuluttua. Paistoaikaan vaikuttaa paljolti marenkien koko. Ota marengit uunipellin kanssa pois uunista. Minä paistoin marengit kiertoilmalla, kahdella pellillä.
Vinkki!Voit kääntää uunin pois päältä ja jättää marengit uuniin vielä hetkeksi paiston jälkeen kuivumaan.
Vinkki! Jos haluat jättää mansikka-aromin pois, voit hyvin laittaa aromin sijasta vaikka vaniljasokeria tai uutetta marenkimassan joukkoon makua tuomaan. Herkullisen makuisia niinkin. Myöskään elintarvikeväriä ei ole pakko massan sekaan laittaa.
Vinkki!Voit kääntää uunin pois päältä ja jättää marengit uuniin vielä hetkeksi paiston jälkeen kuivumaan.
Vinkki! Jos haluat jättää mansikka-aromin pois, voit hyvin laittaa aromin sijasta vaikka vaniljasokeria tai uutetta marenkimassan joukkoon makua tuomaan. Herkullisen makuisia niinkin. Myöskään elintarvikeväriä ei ole pakko massan sekaan laittaa.
Ja vielä kuva ihanan makeasta marenkisydämestä, joka on pehmoinen ja hieman sitkeä.
Pullahiiren kuulumisia voit käydä lukaisemassa facebook-ryhmässä. Voit myös kommentoida ja käydä keskustelua ryhmässä.
Tervetuloa facebook-ryhmään mukaan!