Quantcast
Channel: Pullahiiren leivontanurkka
Viewing all 1078 articles
Browse latest View live

Joulukalenteri - Luukku 2: Euroopan joulumarkkinat

$
0
0



Olemme ystäväni kanssa käyneet jo aika monen vuoden ajan keski-Euroopan joulumarkkinoilla. Ihan aina emme ole Euroopassa malttaneet pysyä, sillä kaukaisin joulumarkkinakohteemme on ollut New York. Kuitenkin Eurooppa on ollut se pääkohde näillä reissuilla. Ette arvaakaan kuinka paljon olen saanut ideoita ja uusia makuja näiden reissujen myötä.

Idea lähti vuosia sitten meidän molempien ollessa kotiäiteinä. Pikkujouluja ja muita mukavia menoja oli silloin aika vähän ja elämä pyöri pitkälti oman kodin ympäristössä. Kun lapset hieman kasvoivat, tuli meille mieleen, että mitä jos kokeilisimme reissata yhdessä. Tuo ensimmäinen reissu meni niin hyvin, että joulumarkkinoita on käyty ihailemassa aika monessa maassa. 

Kenellekään ei varmasti tule uutena juttuna, että olen aika hullaantunut erilaisiin kahviloihin. Jos minun kanssa matkustaa kerran, niin sen jälkeen kyllä tietää, että reissuissa joutuu lähes aina maistelemaan erilaisia leivonnaisia ja kertomaan niistä mielipiteensä. Budapestin kohdalla on kerrottu jopa yksi hauska sattumus mitä reissussa on käynyt. 

Berliinin joulumarkkinat


Ensimmäinen joulumarkkinareissukohde oli Berliini. Berliinissä oli ihania pieniä markkinapaikkoja ympäri kaupunkia. On ihana aistia eri kaupungeissa joulutunnelmaa. Markkinat ovat täynnä ihania tuoksuja, paikallisia käsitöitä sekä herkullisia makuja. Berliinissä markkinoilla oli myynnissä paljon erilaisia ruokia. Salamit roikkuivat markkinamökeissä, karusellit pyörittivät pientä markkinakansaa ja isommat markkinakävijät nauttivat paikallisesta glögistä.

Budapestin joulumarkkinat






Berliinin jälkeen seuraava matka oli Budapest. Budapestin torialueet muuntautuivat Berliinin tapaan tunnelmallisiksi markkina-aukioiksi. Budapestistä on jäänyt parhaiten mieleeni ihanat hiilien päällä paistetut taikinatorvet (tradelnik), kauniisti koristellut suklaalevyt sekä upeasti taituroidut pikkuleivät ja piparkakut.








Budapestissä kannattaa käydä tutustumassa vanhaan kahvilaa Café Gerbeaudiin. Se on todella vanha ja perinteinen kahvila, jonka saleissa on juhlittu monet juhlat. Yritys on perustettu 1858 ja tälle nykyiselle paikalle se on tehty vuonna 1870. Tässä ajassa on varmasti moni asia muuttunut, mutta laatu on pysynyt hyvänä. Täällä herkuttelimme mm. omenastruudelia sekä herkulliset lämpimät juomat. Budapestissä on muitakin ihania kahviloita, joista yksi mainonnan arvoinen on Anna Cafe. Tuolla herkuttelimme lähtöpäivänä ihanat leivokset tai oikeastaan kakkupalat. Minun valitsemassani leivonnaisessa oli ihanan rapea pähkinäkerros, praliini. Ihan varmasti jonain päivänä yritän valmistaa saman tyyppisen herkun itsekin. Anna Cafen ja Cafe Gerbeaudin väliin jää eräs todella tunnelmallinen ravintola - Ravintola Dunacorso. Dunacorso sijaitsee aivan Tonavan varrella. Ruoka oli erinomaista ja tunnelma lämmin. Tuoreet kukat ruokapöydissä ja tunnelmalliset muusikot esiintymässä. Tätä voin lämmöllä suositella, toki meidän vierailustamme on jo muutama vuosi aikaa. 



Budapestissä kävi sellainen sattumus, että tilasimme eräässä pienessä kahvilassa todella monta leivosta. Aivan tilauksen alussa, kun luettelimme siinä kahdestaan mitä leivoksia haluamme, tarjoilija otti ensimmäisen leivoksen lautaselle meille molemmille. Kun jatkoimme luetteloa, hän huokaisi ja oli pistämässä ensimmäiset leivokset takaisin. Me hätääntyneinä totesimme, että ei missään tapauksessa - me otamme nämä kaikki! Siinä oli tarjoilijalla ilmeessä pitelemistä, kun kaksi naista taisi tilata jopa kuusi leivosta. Onneksi on myös ymmärtäväinen matkaseuralainen mukana...


New Yorkin joulu




Budapestin jälkeen vuorossa oli tuo jo aikaisemmin mainittu New York. Olimme reissussa marraskuun puolivälissä, jolloin joulutunnelmaa oli aistittavissa, mutta joulu ei kuitenkaan ollut vielä kunnolla käynnistynyt. Reissun yhtenä kohokohtana muistan Radio City Music Hallin jouluesityksen. Se on jäänyt hyvin voimakkaasti mieleeni. Nämä jouluiset kuvatkin ovat tuosta esityksestä. Oli upeaa, miten samanaikaisesti kaikki esiintyjät tekivät liikkeet, vaikka heitä oli todella monta kymmentä yhtä aikaa lavalla. 

Lisäksi tuolla reissulla pääsin maistelemaan ja kurssittamaan itseäni paikallisissa leipomoissa. Ihana, kun oli joustava matkaseuralainen, joka sai onneksi olla kuunteluoppilaana eräälläkin koristelukurssilla.





Empire state building oli saanut kauniit jouluväritykset huippuunsa jo marraskuussa.  





Riikan joulumarkkinat





New Yorkin jälkeen seuraavana vuotena pysyimme taas Euroopassa. Matkakohteenamme oli Latvian Riika. Riikassa on paljon erilaisia pieniä joulumarkkinoita. Yleensäkin keski-Euroopan maiden joulumarkkinoilla on huomioitu lapset todella hyvin. Lapsille on tarjolla erilaisia eläinpihoja, huvipuistolaitteita sekä tietysti herkkuja. 





Riikassa voin suositella BakeBerry-kahviloita, jotka tarjoavat ihania herkkuja ja kotoisan tunnelman. Lisäksi kävimme syömässä ihanan persoonallisessa ravintolassa, joka nimi on Petergailis. Ravintola on hyvin pieni, joten kannattaa varata pöytä viimeistään edellisenä iltana. Varsinkin tuo alla näkyvä glögi oli todella herkullista. Sen maku on jäänyt vahvasti mieleeni. 





Prahan joulumarkkinat




Vuonna 2016 reissu suuntautui Prahaan. Tällä reissulla kyllä ihastuin Prahan ihanaan kaupunkiin. Nautimme Prahan ihanista kahviloista ja tietysti myös joulumarkkinoista. Prahassa oli myös Budapestin tyyliin myynnissä taikinatorvia, jotka täytettiin esimerkiksi mansikoilla ja kermavaahdolla tai vaikka jäätelöllä.






 Prahan joulumarkkinoilla myytiin myös torikojussa valmistettuja herkullisia perunalastuja, jotka olivat ihanan rapeita ja aidon perunan makuisia. Prahaan palasin vielä muutaman kuukauden kuluttua, koska kaupunki viehätti minua niin paljon. 

"Toisella puolella jokea" on pieni piparkakkumyymälä, jossa pääsee aistimaan jouluista tunnelmaa vuoden ympäri. 







Prahassa ehdoton ykkönen ravintoloiden ja kahviloiden osalta oli oman kokemukseni mukaan Cafe Louvre. Olen syönyt siellä moneen otteeseen sekä käynyt nauttimassa myös päiväkahveja muutamaan kertaan. Täältä blogista löydät myös reseptin Cafe Louvren erityistä kaakaota mukailevaan reseptiin. Cafe Louvre pitää yllä vanhaa arkkitehtuuria sekä kahvila- ja ravintolakulttuuria. Siellä on muun muassa oma alue biljardille. Myös palvelu on ravintolassa erinomaista ja vanhoja tapoja kunnioittavaa. Prahan ravintoloiden hintataso on suomalaisten mieleen, sillä ruoka on edullista.   


Gdanskin joulumarkkinat





Gdanskissa olimme viime vuonna. Heti reissun aluksi pääsimme seuraamaan paikallisen joulupukkielokuvan tai -ohjelman kuvauksia Gdanskin vanhassakaupungissa. Tuo jäikin oikeastaan ainoaksi näkymäksi varsinaisesta joulusta. Toki joulu näkyi kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa, mutta meidän reissuajankohtaan joulumarkkinoita ei vielä juurikaan ollut. Olimme reissussa marraskuun loppupuolella tai ihan joulukuun alussa.

Tuo Puola ja Gdansk valikoitui matkakohteeksi edullisuutensa vuoksi. Lennot maksoivat muutaman kympin (meno-paluu) ja hotellikaan ei paljoa maksanut. Yövyimme Hotelli Liberumissa, joka oli sijainniltaan erinomainen. Hotellin edulliseen hintaan kuului hotellin alimman kerroksen pienessä ravintolassa tarjoiltu aamiainen. Ravintolassa taisi olla joka ilta livemusiikkia, joka sekin oli aika kiva lisä. Hotelli on todella pieni ja huoneet aika vaatimattomia, mutta kuitenkin siistejä. Yhtenä yönä meiltä meni sähköt ja olimmekin hieman jännittyneinä siitä, mitä tapahtuisi. Puhelin oli mykkä ja koko kaupunki pimeä. No, kyseessä oli jonkinlainen puoli kaupunkia pimentänyt sähkökatkos. 




Puola on ollut ruokamaana sellainen, että olen siihen halunnut tutustua jo pidemmän aikaa. Onneksi viime vuonna siihen oli mahdollisuus. Löysin paljon uusia ideoita tuolta reissusta. Laitan tähän muutaman ravintola- ja kahvilavinkin, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa Gdanskissa. Joen varrella on moderni kahvila Umam, jonka tarjoilee toinen toistaan kauniimpia ja herkullisempia leivonnaisia. Ravintoloista jäi mieleen erityisesti vanhankaupungin pieni pizzeria-ravintola, jossa saimme herkulliset annokset kahdella kerralla, joilla se valikoitui meidän ruokapaikaksemme. Myös jälkiruoka oli todella herkullista. 

Cuciernia Sowa on paikallinen kahvilaketju. Kahviloita näkyi niin Gdanskin vanhassakaupungissa kuin myös Sopotin rantakaupungissa. Siellä oli myynnissä mitä erilaisempia konvehteja sekä tietysti kakkuja ja leivonnaisia. 

Gdanskissa on myös pieni karkkitehdas ihan keskellä vanhaa kaupunkia. Siellä kannattaa käydä tutustumassa karkin valmistukseen. Myös pienen junamatkan päässä oleva Sopot on tutustuminen paikka ihanan rannan ja taiteellisen arkkitehtuurinsa vuoksi.

Helsingin joulumarkkinat

Ei unohdeta tästä listasta kahta lähimpänä olevaa joulumarkkinakaupunkia eli Helsinkiä ja Tallinnaa. Näissä molemmissa kaupungeissa olen käynyt nauttimassa joulutunnelmasta. Helsinki on ottanut viime vuosina hyvin kiinni keski-Euroopan markkinatunnelmasta, kun markkinoilla on ollut tarjolla paljon jouluisia makuja ja tuoksuja. Myös lapset on huomioitu karuselleilla ja aikuiset jopa saunamahdollisuudella. 

Tällä viikolla Helsingissä käydessäni kävin vilkaisemassa rakenteilla olevaa joulumarkkina-aluetta Tuomiokirkon edessä. Hienolta näytti, vaikka oli vielä keskeneräinen. Toivottavasti niin suomalaiset kuin myös ulkomaalaiset turistit löytävät nämä joulumarkkinat! Myös Helsingin kauniisti valaistut kadut tarjosivat ihanaa joulutunnelmaa. 

TULEVAA...


Tukholman joulumarkkinat 2018





Tämän vuoden reissu suuntautuu Tukholmaan Ruotsiin. Ruotsin ravintolatarjonta on hyvin laaja, samoin kahvila- ja leivonnaistarjonta. Tämän vuoksi suuntasimme Tukholmaan. Jos haluat olla realiaikisesti matkalla mukana, niin tule seuraamaan Pullahiiren leivontanurkkaa Instagramissa. Olemme nimittäin parhaillaan Tukholmassa ihastelemassa Tukholman joulunodotusta sekä tietysti etsimässä ideoita ja makuelämyksiä!

Jos haluat kysyä vielä lisää joulumarkkinakohteista tai vaikka hotelli- tai ravintovinkkejä, niin kirjoita kommenttisi tämän päivityksen alle. Voit toki myös laittaa sähköpostia pullahiiri@pullahiiri.com. Kerron mielelläni lisää yllä olevista kohteista.


*****

Onko sinulla kokemusta Euroopan joulumarkkinoista? 
Mitä kaupunkia tai maata sinä suosittelisit? 
Onko sinulla jonkin joulumarkkinakaupunki, jonka olet aina halunnut kokea? 

Jätä ihmeessä tähän alle kommenttisi. Olisi ihana lukea teidän kokemuksia ja ehkä suunnitella jo hieman ensi vuotta... Voit myös jättää kysymyksen, jos haluat tietää lisää jostain käymästämme kohteesta. 

*****

PS. Olemmehan me käyneet aikaisemmin myös Tallinnan joulumarkkinoilla. Siitä löydät enemmän juttua täältä


Joulukalenteri - Luukku 3: Tarjoilupöydän kinkkupasteijat rahkavoitaikinalla

$
0
0



Pieniä suolaisia herkkuja on toivottu blogin joulukalenterin luukuihin todella paljon. Nämä kinkkupasteijat ovat juuri sellaisia sormin syötäviä herkkuja, jotka sopivat glögin kanssa nautettivaksi joko viltin alla tai juhlatilaisuudessa.  

Rahkavoitaikina on erinomainen taikina suolaisiin pasteijoihin sekä makeiseen torttuihin. Tämä taikina valmistuu nopeasti, muutamasta raaka-aineesta. Saman taikinan voi täyttää marjaisilla hilloilla tai suolaisella täytteellä. Tällä kertaa käytin täytteeksi kinkku-juustotäytettä, johon makua tuo tuoreet yrtit. Täältä löydät rahkavoitaikinasta leivotut joulutortut.





Kinkkupasteijat rahkavoitaikinalla

Taikinakuori
250 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
250 g maitorahkaa

Täyte
100 g palvikinkkusiivuja
2 1/2 dl juustoraastetta
120 g maustamatonta tuorejuustoa
1/3 tl rouhittua mustapippuria
persiljaa
ruohosipulia

voiteluun kananmuna
unikonsiemeniä
seesaminsiemeniä

Valmista rahkavoitaikina nyppimällä kylmä pieneksi kuutioitu voi, vehnäjauhot ja suola pieneksi muruksi sormin tai koneellisesti leikkuuterällä varustetulla monitoimikoneella. Sekoita joukkoon maitorahka ja työstä taikinasta tasainen. Kääri taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin vähintään puolen tunnin ajaksi.

Valmista täyte pilkkomalla kinkkusiivut, persija ja ruohosipuli pieneksi. Sekoita kaikki täyteen aineet keskenään.

Kauli kylmä taikina jauhotetulla leivonta-alustalla isoksi levyksi. Ota taikinasta lasilla tai pyöreällä muotilla noin 10 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä. Lusikoi jokaisen ympyrän keskelle täytettä parin teelusikallisen verran. Purista taikinan saumat hyvin yhteen ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele pasteijat lasissa rikotulla kananmunalla ja ripottele halutessasi päälle seesamin- ja unikonsiemeniä koristeeksi.

Paista pasteijoita 200 asteessa noin 10-15 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat kypsiä.




Joulukalenteri - Luukku 4: Itse tehty kermalikööri

$
0
0



Itse tehty kermalikööri on mukava lahja aikuiseen makuun. Likööri valmistuu nopeasti ja on todella herkullista. Juoman voi nauttia sellaisenaan tai lorauttaa sitä hieman vaikka leipomuksiin tai lämpimän kaakaon joukkoon. Kermaliköörikaakao kuulostaa todella herkulliselta näin talven viileinä ja pimeinä iltoina. Valmista kaakao vaikka tämän ohjeen mukaan ja lorauta hieman itse tehtyä kermalikööriä joukkoon! 

Tämän kermaliköörireseptin olen alunperin valmistanut Syötävät lahjat-kirjaan, mutta tänä vuonna jaan sen teille myös täällä joulukalenterissa. Jos olet kiinnostunut hankkimaan syötävät lahjat-kirjan itsellesi tai vaikka joululahjaksi, niin laita minulle sähköpostia pullahiiri@pullahiiri.com. Kirjaa voi löytyä vielä joistakin nettikirjakaupoista. Minulla on vielä muutama kappale hyllyssä myytävänä. Kirjassa on paljon reseptejä erilaisiin lahjaleipomuksiin sekä myös paljon erilaisia juomia, siirappeja, mauste- ja jauhosekoituksia, jotka voi paketoida kauniisti ja antaa lahjaksi. 

Lahjoihin saat tulostettua kauniit etiketit täältä. Samasta paikasta löydät kermaliköörietiketin lisäksi myös muita etikettejä kirjan syötäviin lahjoihin!  





Kermalikööri

2 ½ dl kermaa
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
3 dl irlantilaista viskiä
1 rkl suklaakastiketta
2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki juoman ainekset keskenään kulhossa. Pyöräytä ainekset sekaisin sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Pullota pieniin pulloihin. Liimaa pulloihin kaunis etiketti tai sido kortti pullon kaulaan. Säilytä valmisjuoma kylmässä. Valmis juoma säilyy noin viikon jääkaapissa. 

Vinkki! Tämä juoma sopii lahjaksi aikuisille. Juoma sisältää alkoholia, joten muista kirjoittaa se myös lahjaan.

Vinkki! Jos haluat kermalikööristä laktoosittoman, niin voit valmistaa sen itse tehdystä kondensoidusta maidosta. Muista valita silloin myös muut tuotteet laktoosittomasta valikoimasta. 

Tässä on muuten todella ihana pikkujouluresepti, johon voi käyttää itse tehtyä kermalikööriä. 

Baileys-mokkapalat




*****

Jos et ole vielä tutustunut blogin muihin jouluisiin leivonnaisiin, niin käy kurkkaamassa ainakin nämä herkut joulupöytää varten. 









Joulukalenteri - Luukku 5: Piparkakunmakuiset bebe-leivokset

$
0
0





Bebe-leivos on arvostettu ja erittäin perinteinen leivonnainen. Leivoksessa yhdistyy murea muropohja, makea sokerikuorrute sekä täyteläinen kreemitäyte. Leivonnainen maistuu perinteisesti vaniljalta tai pähkinältä, mutta myös muita makuja on leipomoissa ja kahviloissa tarjolla. Näin joulua odotellessa ajattelin valmistaa jouluun sopivat piparkakku-bebet. Näissä bebeissä on perinteisen pohjan ja kuorrutteen välissä ihana piparkakunmakuinen kreemitäyte. 

Näitä bebe-leivoksia voisi tarjoilla esimerkiksi pikkujoulujuhlissa tai joulupäivän kahvipöydässä. Koristelun voit tehdä haluamallasi tavalla, joko värjäämällä kuorrutetta joulun väreihin tai juhlan teemaan sopivaksi. Minä kuorrutin nämä tällä kertaa pinkillä ja vaaleansinisellä sokerikuorrutteella. Käytin koristeluun sokerihelmiä ja sokerimassakoristeita. Jos haluat näistä leivoksista pieniä suupaloja, niin paista muropohjat silloin minimuffinssipellin koloissa. Näin ne ovat sopivia annospaloja esimerkiksi juhlatilaisuudessa, jossa on runsaasti erilaisia leivonnaisia tarjolla. 




Piparkakunmakuiset bebe-leivokset 
(noin 10 kpl)

Pohja
200 g voita
1 dl tomusokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 keltuainen

Täyte
2 1/2 dl kermaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 keltuaista
2 tl piparkakkumaustetta
100 g voita

Kuorrute
1/2 dl vettä
noin 3 1/2 dl tomusokeria
(elintarvikeväriä)
(sokerikoristeita)


Valmista bebe-leivosten pohjataikina laittamalla pieniksi paloiteltu voi leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneeseen yhdessä tomusokerin ja vehnäjauhon kanssa. Pyöräytä seos tasaiseksi muruksi. Lisää murun joukkoon keltuainen ja työstä taikinasta käsin tiivis taikinapallo. Nosta taikina jääkaappiin vähintään puolen tunnin ajaksi. Jos sinulla ei ole käytössäsi monitoimikonetta, niin nypi silloin voi, tomusokeri ja vehnäjauhot käsin kulhossa pieneksi muruksi. Lisää joukkoon keltuainen ja työstä murusta murotaikinapallo. 

Kauli kylmä taikina isoksi levyksi jauhotetulla leivinalustalla. Ota pyöreällä muotilla (noin 10 cm) taikinasta noin 10 leivospohjaa. Määrä riippuu siitä kuinka ohueksi taikinan kaulit ja kuinka suurella muotilla otat taikinapohjia. Voitele muffinssipelti öljyllä. Laita taikinakiekot muffinssipellin koloihin ja paina varovasti, mutta tarkasti taikina muffinssipellin koloon. Laita jokaisen taikinan päälle paperinen muffinssivuoka ja täytä vuoka kuivilla herneillä. Nämä toimivat myös painona paiston aikana, niin pohjataikina pitää hyvin muotonsa. Paista pohjia 175 asteessa ensin noin 8 minuutin ajan. Ota herneet ja paperiset muffinssivuoat pois taikinoiden päältä ja jatka paistamista ilman painoa vielä noin 7 minuutin ajan. Tarkkaile paistotulosta paiston aikana, sillä paistoaika on aina viitteellinen. Kun pohjat ovat kypsiä, ota muffinssipelti pois uunista ja anna pohjien jäätyä muutamien minuuttien ajan. Ota sen jälkeen pohjat varovasti pois muotista ja nosta ne jäähtymään. 

Valmista täyte mittaamalla kattilaan kerma, sokeri, perunajauho,  keltuaiset ja piparkakkumauste. Kuumenna seosta koko ajan sekoitellen, kunnes se sakenee. Älä keitä seosta. Ota täyte pois kattilasta ja jäähdytä sitä ensin hetki huoneenlämmössä ja sen jälkeen nosta jääkaappiin vähintään tunnin ajaksi jäähtymään. 

Kun seos on jäähtynyt, notkista huoneenlämpöinen voi kulhossa vatkaamalla se sähkövatkaimella. Lisää jäähdytetty piparkakkuseos voin joukkoon ja vatkaa muutamien vielä minuuttien ajan seos tasaiseksi ja ilmavaksi kreemiksi. Lusikoi kreemi jäähtyneisiin paistettuihin muropohjiin ja nosta leivonnaiset jääkaappiin. 

Valmista kuorrute mittaamalla vesi kulhoon ja lisäämällä tomusokeri. Sekoita lusikalla seos sekaisin. Jos seos vaikuttaa liian paksulta, lisää tippa vettä joukkoon. Jos seos on liian löysää, lisää hieman tomusokeria. Sokerikuorrutteen pitää olla jämäkkää, mutta kuitenkin levittyä kauniisti leivonnaisten päälle. Värjää kuorrute lopuksi elintarvikevärillä. 

Lusikoi kuorrute kylmien bebe-leivosten päälle ja tasoita kuorrute levittämällä veitsellä reunoille asti. Koristele leivokset sokerimassakoristella ja sokerihelmillä. Anna leivonnaisten kuorrutteen jähmettyä ennen tarjoilua. 

Vinkki! Ota leivonnaiset huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen tarjoilua, niin leivonnaiset ovat tarjoiluhetkellä parhaimmillaan!  

Vinkki! Mahdollisesti yli jäävästä taikinasta voit leipoa vaikka muropikkuleipiä, ottamalla muotilla sopivia pikkuleipiä kaulitusta taikinasta ja paistamalla ne uunissa 175 asteessa noin 10 minuutin ajan.  






Bebe-leivos on sellaisenaan yksi omista leivossuosikeistani, joten tällä kertaa oli mukava tuunata juuri bebe-leivos joulun tunnelmaan sopivaksi. 

*****
Minkä leivonnaisen sinä haluaisit muunnella joulun makuun sopivaksi? Jätä kommenttisi tämän postauksen alle! Olisi kiva suunnitella uusia makuja perinteisiin leivonnaisiin! 

*****

Olethan jo katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin avatut luukut? 

Jos et, niin jo avautuneet joulukalenterin luukut löydättäältä



Joulukalenteri - Luukku 6: Itsenäisyyspäivän marenkileivokset mustikkatäytteellä

$
0
0




Nämä pienet marenkileivokset kätkevät sisäänsä herkullisen mustikkacurdin. Mustikkacurd valmistetaan mustikasta, sokerista, keltuaisista sekä voista. Se on makea ja sopii hyvin pavlovan täytteeksi. Marenki on myös itsessään hyvin makeaa, joten tällä kertaa maustoin kermavaahdon vain pienellä määrällä vaniljasokeria.

Marenkileivokset (eli pavlovat) mustikkatäytteellä sopivat hyvin juuri itsenäisyyspäivään, koska väritys on päivään sopiva ja mustikka on yksi Suomen metsän parhaista marjoista. Minä keittelin tuon mustikkacurdin kotimaisista pakastemustikoista ja koristeena käytetyt puolukan varvut on ihan omasta lähimetsästä kerättyjä. Huomasin blogin itsenäisyyspäiväreseptejä läpi käydessäni, että olen tehnyt todella usein itsenäisyyspäivän juhlaherkku nimenomaan mustikasta. Mustikka on vaan niin kotimainen marja ja väriltäänkin sinivalkoiseen itsenäisyyspäivään sopiva. Minä laitoin luonnon koristeiden lisäksi vielä pienet itse suunnittelemani "Suomi Finland"-kakkukuvat jokaiseen leivokseen.  

Täältä löydät kaikki blogin itsenäisyyspäiväksi leivotut leivonnaiset. Kurkkaa sinäkin sinivalkoiset ideat ja reseptit itsenäisyyspäivän leivontaan. 






Itsenäisyyspäivän marenkileivokset mustikkatäytteellä

Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

Täyte
Mustikkacurd
2 1/2 dl mustikoita
1 1/2 dl sokeria
4 keltuaista
25 g voita

4 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

(Koristeluun esimerkiksi mustikoita)

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Laita valkuaiset vatkauskulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Kun valkuaiset ovat vaahtoutuneet, jatka vatkaamista ja lisää samalla vähän kerrassaan sokeria joukkoon. Jatka vatkaamista, kunnes sokeri on kokonaan sulanut valkuaisten joukkoon, eikä sokerikiteitä enää tunnu marengin sisällä. Sekoita perunajauho ja vaniljasokeri keskenään. Siivilöi ne vaahdon joukkoon ja nostele marenkimassa hyvin sekaisin.

Lusikoi marenki pursotuspussiin ja pursota uunipellille leivinpaperin päälle spiraalin malliin pohja ja lähde nousemaan pursottamalla reunaa pitkin 2-3 kerrosta. Tee näin yhdeksän marenkipohjaa. Jos sinulla jää vielä marenkimassaa pursotuspussiin, voit pursottaa siitä pieniä koristeita marenkipohjien väliin. Voit myös lusikoida marengin uunipellille ja muotoilla lusikalla kupeiksi. 

Paista marenkeja 125 asteessa noin 80 minuutin ajan. Laita tämän jälkeen uuni pois päältä ja jätä marengit uuniin vielä vähintään puolen tunnin ajaksi. Anna marenkien jäähtyä.

Valmista paiston aikana mustikkacurd. Jos käytät pakastemustikoita, sulata ne ensin ja paseeraa eli painele siivilän läpi, jotta saat tasaisen mustikkamehun. Mittaa kattilaan mustikkamehu, sokeri ja keltuaiset. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, jotta se sakenee, älä keitä. Paloittele voi pieneksi ja lisää se mustikkaseoksen joukkoon. Sekoita, jotta voi sulaa joukkoon. Anna valmiin mustikkacurdin jäähtyä ennen käyttöä.

Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä vaniljasokerin kanssa. Lusikoi marenkipohjaan ruokalusikallinen mutikkacurdia ja pursota kermavaahto mustikkacurdin päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

Vinkki! Jos sinulla ei ole aikaa tai et halua keitellä mustikkacurdia, niin voit käyttää mustikkacurdin tilalla myös valitsemaasi marjahilloa. 








Tunnelmallista ja juhlavaa itsenäisyyspäivää 6.12.2018!





*****

Olethan jo katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin avatut luukut? 

Jos et, niin jo avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä 

Joulukalenteri - Luukku 7: Yhden kulhon mutakakku

$
0
0




Oletteko kaikki mutakakkufanit nyt hereillä? 


Tästä reseptistä on ihan pakko sanoa, etten oikein itsekään ymmärrä, miten näin vaatimattoman näköinen ja helposti valmistuva kakku voi olla niin herkullista!

Mutakakun valmistus on todella helppoa ja tällä reseptillä tehtäessä säästyt vielä ylimääräiseltä tiskiltä. Tämä mutakakku valmistuu nimittäin yhdessä kulhossa - tai oikeastaan kattilassa. Bloginihan on jo ennestään tuttu näistä erilaisista helpoista resepteistä ja varsinkin yhden kulhon resepteistä. Blogista löytyy esimerkiksi yhden kulhon marjapiirakka, yhden kulhon omenapiirakka ja yhden kulhon suklaamuffinssit. Nämä kaikki reseptit sopivat erinomaisesti helppoon ja nopeaan leivontaan, mutta maku ei kärsi tuosta helppoudesta laisinkaan. Helpot reseptit ovat oivia myös lasten kanssa leipomiseen.

Mutakakun suosio johtuu varmasti sen makeasta mausta, suklaan täyteläisyydestä ja herkullisen valuvasta sisuksesta. Ruotsissa kakku kulkee nimellä kladdkaka ja Amerikassa sitä kutsutaan meidän tapaamme mutakakuksi eli mud cake-nimityksellä. Amerikkalainen poikkeaa koostumukseltaan hyvin paljon ruotsalaisesta serkustaan. Amerikkalainen mutakakku on mehevä, mutta kuitenkin koostumukseltaan sellainen, että siitä voidaan kasata vaikka täytekakku. Ruotsalainen mutakakku taas on pehmeä, mehevä ja suorastaan valuva sisältä. Paistoajalla on näissä resepteissä suuri merkitys. Jos ruotsalaista mutakakkua paistaa liikaa, häviää sen valuvuus. Tämä on sellainen resepti, jossa kannattaa pysyä uunin lähellä ja tarkkailla koko ajan paistoa. Liian pitkä paistoaika vie ihanan makukokemuksen. 

Tällä kertaa halusin kakusta hieman paksumman, joten paistoaikakin oli mitattava ihan minuutti kerrallaan. Toki uuneissa on todella paljon eroja, joten välttämättä tämä minun paistoaikani ei ole ihan minuutilleen sinun uunissasi tämän kakun paistoaika. Kokeile ja seuraa paistoa koko ajan. Jätä mielummin hieman liian valuvaksi kuin paistaisit kakun liian kypsäksi. 

Kuvan kakku on leikattu paloiksi vain pienen jäähtymisen jälkeen. Jos annat kakun jäähtyä rauhassa ennen palojen leikkaamista, se ei valu leikatessa ihan samaan tapaan kuin tämä kuvassa näkyvä kakku. 




Yhden kulhon mutakakku

200 g voita
150 g maitosuklaata
2 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 rkl kaakaojauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa tai vesihauteessa isossa kulhossa. Lisää sulaneen voin joukkoon suklaa pieninä paloina. Sekoittele niin, että suklaa sulaa voin joukkoon. Kun suklaa on sulanut, nosta kattila tai kulho pois liedeltä ja lisää joukkoon sokeri. Anna seoksen jäähtyä noin viiden minuutin ajan ja lisää sen jälkeen kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä kaakaojauhe sekä vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. 

Pingota (noin 20 cm) irtovuokapohjan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat voilla tai öljyllä. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuutin ajan. 

Tarjoile mutakakku kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. 

Vinkki! Jos teet kakun suurempaan vuokaan, niin muista huomioida se paistoajassa!

Vinkki! Voit lisätä taikinaan 1-2 teelusikallista piparkakkumaustetta, jolloin saat mutakakusta piparkakunmakuisen. 

HUOM! Kuvan kakku on herkuteltu heti lämpimänä. Jos annat kakun jäähtyä rauhassa, niin se ei ole ihan näin valuvaa kuin kuvissa.






Saisiko olla vielä yksi annospala?






*****


Olethan jo katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin avatut luukut? 

Jos et, niin jo avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä


Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  




Joulukalenteri - Luukku 8: Suolakeksit parmesaaniraasteella

$
0
0




Nämä mureat ja herkulliset suolakeksit parmesaaniraasteella ovat mitä parhaimpia glögijuhlien tai pikkujoulujen herkkupöytään. Nämä sopivat herkuteltaviksi juustotarjottimelle ihan sellaisenaan tai jonkin juuston tai marmeladin kanssa yhdessä. 

Suolaisia naposteltavia ja glögin kanssa herkuteltavia pieniä purtavia on toivottu esimerkiksi Facebookin kyselyssä paljon. Tähän toiveeseen on nyt vastattu tässä joulukalenterin luukussa. 





Suolakeksit parmesaaniraasteella
(kaksi pellillistä)

4 dl vehnäjauhoja
80 g parmesaanijuustoa
1/2 tl suolaa
200 g kylmää voita
1 kananmuna

Mittaa leikkuuterällä varustettuun monitoimikoneen kulhoon vehnäjauhot, parmesan-juusto sekä suola. Pyöräytä seos sekaisin niin, että se on tasaista murua. Paloittele voi pieneksi ja lisää joukkoon. Laita monitoimikone päälle ja pyöräytä seos tasaiseksi muruksi. Lisää murun joukkoon kananmuna ja työstä seos käsin tasaiseksi taikinaksi. 

Kauli jauhoitetulla leivinalustalla taikina ohueksi levyksi. Ota siitä muotilla haluamiasi kuvioita. Laita kuviot kahdelle uunipellille leivinpapereiden päälle. Nosta uunipellit kylmään noin kymmenen minuutin ajaksi. Lämmitä uuni sillä aikaa 175 asteiseksi ja paista suolakeksejä noin 12 minuutin ajan uunissa, kunnes ne saavat hieman väriä pintaan. 

Tarjoile makeiden hillojen tai maukkaiden juustojen kanssa juustotarjottimella! 

Vinkki! Jos sinulla ei ole käytössä monitoimikonetta, niin raasta juusto hienoksi raasteeksi. Mittaa kulhoon kylmä voi, vehnäjauhot, juustoraaste ja suola. Nypi taikina hienoksi muruksi ja lisää joukkoon kananmuna. Työstä seos tasaiseksi taikinaksi. Valmista keksit yllä olevan ohjeen mukaisesti. 




Ilman juustoa valmistettaviin suolakekseihin löydät reseptin Syötävät lahjat-kirjasta. Kirjoja on vielä muutamia jäljellä, vaikka tämän vuoden joulukysyntä on yllättänyt minut. Jos haluat ostaa Syötävät lahjat-kirjan (joulutarjous 20 €+postimaksut) joulupukin konttiin tai vaikka suoraan omaan kirjahyllyyn, niin laita viestiä pullahiiri@pullahiiri.com.  






*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  


Joulukalenteri - Luukku 9: Kinuskihyydykekakku piparkakkupohjalla - jouluinen banoffeekakku

$
0
0





Tämä piparkakkupohjalla tehty kinuskihyydykekakku (tai kinuskijuustokakku) maistuu erinomaisesti erilaisissa joulunajan juhlissa. Kinuskihyydykekakku muistuttaa maultaa herkullista ja suosittua banoffee-piirakkaa. 

Kinuskikakku valmistetaan kinuskista, tuorejuustosta sekä kermavaahdosta ja se hyydytetään haluttuun vuokaan. Pohjana käytetään piparkakkuja, joten tämän kakun valmistukseen et tarvitse edes uunia. Kinuskina käytin karamellisoitua kondensoitua maitoa, jota myydään isommissa ruokakaupoissa sekä monissa etnisissä kaupoissa. Se on pakattu säilykepurkkiin. Karamellisoitu kondensoitu maito on valmiiksi keitettyä makeaa kinuskia.  

Tällä reseptillä voit tehdä joko kaksi pienempää kakkua tai yhden ison kakun. Minä halusin käyttää jonkin aikaa sitten ostamaani pientä piparkakkuvuokaa (tai oikeastaan piparkakunmallista) ja sen vuoksi jaoin kakun kahteen pienempään vuokaan. Pienempien vuokien koko oli minulla noin 16-20 cm halkaisijaltaan. Tämä resepti toimii kuitenkin oikein hyvin yhdessä 24-26 cm vuoassa. 






Kinuskihyydykekakku piparkakkupohjalla


Pohja
200 g piparkakkuja
50 g voita
2 rkl öljyä

Täyte 
8 dl vispikermaa
6 liivatelehteä
350 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa
1/2 dl vettä

Kiille
2 dl karamellisoitua kondensoitua maitoa
2 liivatelehteä
1/2 dl vettä

Murskaa piparkakut monitoimikoneessa, blenderissä tai pakastepussin sisällä kaulimella kaulien. Sulata voi ja sekoita keksien joukkoon voi yhdessä öljyn kanssa. Sekoita tasaiseksi. Voitele noin 24-26 cm irtopohjavuoan tai säädettävän irtoreunuksen sisäpinta öljyllä. Ripottele päälle tomusokeria. Laita reunus tarjoiluastialle ja  painele keksimurska vuoan sisään. 

Valmista täyte vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Notkista tuorejuusto kulhossa vatkaamalla sähkövatkaimella. Laita kinuski toiseen kulhoon. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi. Ota liotetut liivatteet vedestä ja purista ylimääräinen vesi niistä pois. Sulata liivatteet kuuman veden joukkoon sekoitellen. Kun liivate on sulanut, kaada lämmin liivateneste kondensoidun maidon joukkoon. Sekoita hyvin. Lisää kondensoitu maito tuorejuuston joukkoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Nostele lopuksi kermavaahto tuorejuustoseoksen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle. Tasoita pinta ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään. 

Valmista kiille mittaamalla karamellisoitu kondensoitu maito kulhoon. Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Kuumenna sen jälkeen neste kiehuvaksi ja ota liivatteet pois vedestä. Purista ylimääräinen vesi pois liivatteista ja sulata liivatelehdet nesteen joukkoon. Kaada liivateseos karamellisoidun kondensoidun maidon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada kinuskikiille kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta kakku vielä jääkaappiin, jotta kiille hyytyy kunnolla. Koristele halutessasi oman maun mukaan esimerkiksi kermavaahdolla. 

Vinkki! Jos haluat leipoa kinuskikakun joulunodotuksen ulkopuolella, niin silloin voit käyttää pohjaan esimerkiksi banoffee-piirakasta tuttua digestive-pohjaa. Laita keksejä kuitenkin sama määrä kuin tässä alla olevassa ohjeessa. 







*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  


Joulukalenteri - Luukku 10: Marjaremmit

$
0
0



Nämä marjaremmit tuli mieleeni, kun Pullahiiren leivontanurkan Facebook-ryhmässä toivottiin leivontablogin joulukalenteriin sokerittomia herkkuja. Näissä on toki marjan omat sokerit mukana, mutta ei ole lisätty mitään muuta makeutusta. Makeutusta ei näihin tarvita. Periaatteessa voit käyttää mitä tahansa marjaa tai hedelmää remmien tekoon tai vaikka sekoittaa hedelmiä ja marjoja keskenään. 

Tämä resepti on ehkä yksi helpoimmista tämän leivontablogin resepteistä. Yhdellä raaka-aineella valmistetut marjaremmit. Nämä herkut vaativat kuitenkin aikaa. Marjalevy on melkein yhden työpäivän verran uunissa. Levy on valmis, kun se ovat kuivuneet, joten tarkkaa aikaa valmistukseen en pysty antamaan. Jos sinulta löytyy sienille, marjoille ja muille ruoka-aineille tarkoitettu kuivuri, voit kuivata nämä remmit myös tuossa laitteessa. Kuitenkaan laitteen käyttöön ja kuivusmisaikaan en osaa antaa ohjeita, koska itselläni ei kuivuria ole. Alta löydät ohjeet uunissa kuivatettavaan versioon. 





Marjaremmit
Mansikkaremmit
(pellillinen)

500 g mansikoita
noin 1 tl öljyä tai silikoninen leivinpaperi


Soseuta mansikat sauvasekoittimella tai blenderillä. 

Tavallinen leivinpaperi: Levitä öljy pullasudilla leivinpaperin päälle ja levitä marjasose ohueksi tasaiseksi levyksi leivinpaperille. 

Silikoninen leivinpaperi: Levitä marjasose tasaiseksi levyksi silikonisen leivinpaperin päälle. 

Laita pelti noin 60 asteiseen uuniin ja anna soseen kuivua uunissa noin 7-11 tuntia, uunista ja soseen paksuudesta riippuen. Seuraa kuivumista, koska liian kuivunut levy menee pakasiksi ja liian kostea levy ei irtoa leivinpaperista. 

Leikkaa kuivunut marjalevy noin 2-3 cm levyisiksi suikaleiksi. Jos käytät tavallista leivinpaperia, voit leikata remmit leivinpaperin kanssa ja irrottaa leivinpaperin valmiiksi leikatuista remmeistä. Kääri suikaleet kerälle ja remmit ovat valmiita. Näillä voi herkutella itse tai antaa lahjaksi. 

Vinkki! Jos käytät kiertoilmauunia, niin voit kuivattaa useamman pellillisen kerralla. Muista silloin pienentää uuninlämpöä noin 50 asteeseen.





Joulukalenteri - Luukku 11: Cookie butter eli Piparkakkulevite

$
0
0





Tämä Cookie butter - suomeksi ehkä sopivin nimitys voisi olla piparkakkulevite - on jouluinen versio speculaas-levitteestä, joka taitaa olla alunperin kotoisin Hollannista. Speculaas-levite maistuu tietysti mausteisille hollantilaisille speculaas-kekseille. Nuo keksit on maustettu mm. kanelilla, muskottipähkinällä ja neilikalla, joten levite sopii myös noista kekseistä valmistettuna hyvin jouluun. 

Moni on hullaantunut täysin tuohon speculaas-levitteeseen - tai cookie butteriin - ihan ympäri maailman. Itse olen ostanut tuota levitettä kaupasta muutaman kerran ja käyttänyt sitä leivonnassa tai maistellut ihan sellaisenaan. Speculaas-levitteen valmistaminen on helppoa myös omassa kotikeittiössä. 

Tällä kertaa päädyin tekemään tuosta ihanasta levitteestä piparkakkuversion. Tämä oli minun makuuni erinomaista. Keksin tälle jo todella monta käyttötapaakin. Niistä löydät vinkkejä tästä alta sekä voin luvata, että jotain ideoita tulee näkymään myös tässä joulukalenterissa. 

Netissä on todella monenlaisia cookie butter-reseptejä. Luin monta ulkomaista reseptiä ympäri maailman tätä postausta varten ja päädyin tutkimuksieni jälkeen valmistamaan piparkakkulevitteen alla olevan reseptin mukaisesti. Kurkkaa resepti alta ja valmista piparkakkulevite lahjaksi tai itsellesi omiin herkutteluhetkiin. 






Piparkakkutahna

100 g piparkakkuja
hyppysellinen suolaa
2 rkl fariinisokeria
30 g voita
noin 3/4 dl kiehuvaa vettä

Mittaa piparkakut, suola ja fariinisokeri leikkuuterälliseen monitoimikoneen kulhoon tai blenderiin. Pyöräytä konetta niin, että piparkakuista tulee tasaista ja todella hienoa murua. Lisää joukkoon pehmeä voi ja pidä kone pyörimässä. 

Koneen pyöriessä lisäile kuumaa vettä ohuena nauhana piparkakkumurun joukkoon. Lisää vettä sen verran, että saat murusta tahnamaisen. Levite jähmettyy jääkaapissa veitsellä levitettäväksi, joten se saa olla löysää tässä vaiheessa. Kaada levite kulhoon tai lasiseen hillopurkkiin. Säilytä valmis piparkakkulevite jääkaapissa. 


Vinkki! Käytä piparkakkulevitettä esimerkiksi leivonnaisissa, joihin haluat piparkakun maun. Voit käyttää sitä täytekakun täytteessä, leivonnaisten kuorrutteessa tai ihan sellaisenaan suoraan purkista herkutellen. Muutama resepti minulla on jo tehtynä tästä ihanasta levitteestä, joten luvassa on vielä lisää piparkakkuherkkuja... Pysy kuulolla! 





*****

Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  

Joulukalenteri - Luukku 12: Jouluinen taatelikakku kolmella tapaa

$
0
0



Taatelikakku on perinteinen joululeivonnainen, joka kuuluu monessa perheessä jouluun jopa niin vahvasti, ettei joulutunnelmaa saada ilman taatelikakkua. Minun pitää tunnustaa, että olen jo aikoja sitten hankkinut ensimmäiset taatelit taatelikakkua varten kaappiin, mutta niistä leipominen on vain jäänyt. Taateli on ollut minulle aika tuntematon raaka-aine leivonnassa, mutta nyt olen tätä reseptiä varten kokeillut muutamaa erilaista versiota. Leivoin taatelikakun tällä alla olevalla herkullisella taatelikakkureseptillä, jotta minäkin saan maistaa palan tätä ihanaa jouluista herkkua. 

Käytin taatelikakkuun tavallisen sokerin sijaan fariinisokeria tuomaan herkullista makua taateleiden maun rinnalle. Se olikin todella hyvä valinta. Fariinisokeri tuo kakkuun tummuutta sekä hieman siirappisen ja maun. Kurkkaa kuitenkin alta myös vaaleampi versio kakusta. Siinä maku on hieman pehmeämpi, mutta molemmille kakuille on varmasti omat kannattajansa.  

Pohdin myös taatelikakun maustamista lakritsijauheella ja päätin kokeilla myös tätä lakritsiversiota. Siitäkin voit lukea tuolta reseptin alta tarkemmin. Lakritsi antaa mukavaa lisämakua kakkuun. Jos olet suuri lakritsin ystävä, voisi lakritsia lisätä kakkuun jopa himpun verran enemmän. Olen joskus aikaisemmin maistanut lakritsijauheella päällystettyjä taateleita ja ne maistuivat herkullisilta. Niistä taisi tulla mieleeni tähänkin kakkuun tuo lakritsijauheen lisääminen. 






Jouluinen taatelikakku

250 g kuivattuja taateleita (kivettömiä)
2 1/2 dl vettä
3 dl fariinisokeria
170 g voita
1 tl ruokasoodaa
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
(tomusokeria)


Mittaa kattilaan taatelit, vesi ja fariinisokeri. Keittele seosta niin, että taatelit pehmenevät ja soseutuvat. Soseuta seos tasaiseksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää joukkoon voi pieninä paloina, samalla sauvasekoittimella sekoitellen. Lisää joukkoon vielä ruokasooda ja sekoita. Anna seoksen jäähtyä hetki ja lisää sen jälkeen joukkoon kananmunat yksitellen, koko ajan hyvin vatkaten käsivispilällä tai sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vehnäjauhot nuolijalla tai lastalla nostellen joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Kaada taikina noin 2 litraiseen voideltuun kahvikakkuvuokaan. Leivitä vuoka tarvittaessa korppujauholla ennen taikinan kaatamista vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuutin ajan, kunnes kakku on kypsä. Voit tarkistaa kakun kypsyyden cocktailtikkutestillä. Työnnä kakkuun cocktailtikku ja ota se pois. Jos tikkuun ei tartu märkää taikinaa, on kakku kypsä. Jos tikkuun tarttuu märkää taikinaa, jatka paistamista noin viiden minuutin jaksoissa. Tarkista kypsyystilanne aina välissä. 

Ota kypsä kakku pois uunista. Anna kakun jäähtyä muutama minuutti paiston jälkeen ja kumoa kakku sen jälkeen tarjoiluastialle. Koristele kakku esimerkiksi tomusokerihunnulla.






Kaksi versiota taatelikakusta

Vaaleampi taatelikakku: Korvaa 1 dl fariinisokeria tavallisella kidesokerilla. Käytä tällöin 2 dl fariinisokeria ja 1 dl kidesokeria. Tämä kakku on maultaan hieman pehmeämpi ja väriltään vaaleampi kuin tumma taatelikakku. 

Lakritsi-taatelikakku: Lisää taikinaan kolme teelusikallista lakritsijauhetta. Lakritsi antaa mukavaa lisämakua kakkuun. 


Vinkki! Käytin näihin leipomiini kakkuihin eri merkkisiä taateleita ja huomasin taateleissa hieman eroja. Toiset taatelit soseutuivat ja saostuivat keitettäessä todella nopeasti, toisia sai keittää aika pitkään, jotta ne pehmenivät. Parhaiten soseutuivat tiukkaan pakatut kuivatut taatelit. Hieman löysemmässä paketissa olleita kuivattuja taateleita sai keittää huomattavasti kauemmin. Maussakin oli eroa. Kannattaa kokeilla mikä taateli on omaan makuun se sopivin. 


Minä paistoin tämän kuvan kakun tällä kertaa silikonisessa kahvikakkuvuoassa. Kannattaa muistaa, että myös kakkuvuoalla on suuri merkitys paistotulokseen. Itse pidän enemmän teflon-pinnoitetun kakkuvuoan paistotuloksesta. Tämä minun silikoninen heritage-kakkuvuokani on vaan niin kaunis muodoltaa, että halusin käyttää juuri sitä vuokaa tähän kakkuun.  






*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  



Joulukalenteri - Luukku 13: Lucian päivän sahramipikkuleivät

$
0
0




Nämä Lucian päivän sahramipikkuleivät tuovat valoa pimeisiin joulukuun päiviin. Näin Lucian päivänä Lucia tuo valoa pimeyteen niin sisäisesti kuin ihan konkreettisestikin kauniilla kynttiläseppeleellään. 

Olen jo vuosien ajan julkaissut Lucian päivänä jonkun herkullisen sahramireseptin, koska sahrami kuuluu vahvasti tähän Lucian päivään. Muun muassa Ruotsissa myytiin jo pari viikkoa sitten runsaasti Lucia-pullia (lussebullar), jotkat ovat nimenomaan sahramilla maustettuja pullia. Sahrami tuo maun lisäksi myös kaunista keltaista väriä leivonnaisiin.  

Kurkkaa resepti näihin sahramipikkuleipiin tästä alta ja leivo ne lahjaksi ystävälle tai vaikka omalle perheelle. Sahramipikkuleivät maistuvat tietysti myös muina joulukuun päivinä, joten näillä herkuttelu ei rajoitu vain Lucian päivään. 






Sahramipikkuleivät
(noin 26 kpl)

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1/2 g sahramia
1 kananmuna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
noin 100 g aprikoosimarmeladia

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään vaaleaksi. Lisää joukkoon kananmuna, voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja kääntele ne taikinan joukkoon. 

Pyörittele taikinasta noin 26 palloa uunipellille leivinpaperin päälle ja paina jokaisen keskelle sormella syvennys. Pursota syvennyksiin aprikoosimarmeladia. 

Nosta uunipellit kylmään noin viidentoista minuutin ajaksi ennen paistamista. Paista uunissa 175 asteessa noin 10-13 minuutin ajan.  








Tiesitkö muuten, että sahrami on maailman kallein mauste?

Lisää Lucian päivän herkullisia sahramileivonnaisia löydät täältä. Olen leiponut Lucian päiväksi muun muassa kynttiläkakun, sahramikakun, sahramilla maustettua riisivanukasta, sahrami-kanelipullaa







*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  


Joulukalenteri - Luukku 14: Jouluinen piparkakkujäätelö

$
0
0




Vaikka näin joulukuussa on ulkona kylmä, niin silti voi nautiskella lämpimien herkkujen lisäksi myös viileää jäätelöä. On aika ihana käpertyä lämpimän viltin alle ja herkutella jäätelöannoksella. Mikä onkaan joulukuussa ihanampi jäätelömaku kuin jouluun ja joulunodotukseen sopiva piparkakkujäätelö. 

Minun jäätelökoneeni on ollut lepäilemässä taas kesän jälkeen pidemmän aikaa, mutta tuon piparkakkulevitteen valmistuksen jälkeen, oli kaivettava jäätelökone taas esiin. Ensimmäisenä valmistamastani piparkakkulevitteestä tuli mieleeni vaniljajäätelö, jossa on herkullinen piparkakkuraita. Niinpä minun piti ryhtyä tuumasta toimeen ja valmistaa tämä herkullinen omatekoinen jäätelö. Valmistin jäätelön täysmaidosta, kermasta, sokerista, kananmunan keltuaisista, vaniljasta sekä tietysti tuosta aikaisemmasta kalenteriluukusta löytyneestä piparkakkulevitteestä

En olisi millään malttanut odottaa jäätelön viilenemistä. Onneksi siinä välissä kun siirsin jäätelön koneesta pakastusastiaan, sain jo pieniä makupaloja viilenneestä jäätelöstä. Ihan superhyvää! 

Nyt suosittelenkin, että jos sinulla on kotona jäätelökone, niin kaiva se esiin ja kokeile reseptiä! Jos sinulta ei löydy jäätelökonetta, niin voit kokeilla jotain muuta blogista löytyvää jäätelöreseptiä ja yhdistää tuon piparkakkulevitteen valmistamaasi jäätelöön. Täältä blogista löytyy nimittäin todella paljon sellaisiakin jäätelöreseptejä, joihin et tarvitse jäätelökonetta. 

Blogista löydät myös parin vuoden takaisesta joulukalenterista löytyvän piparkakkupirtelön reseptin






Piparkakkujäätelö
(noin 1 litra)

4 dl täysmaitoa
1 1/2 dl sokeria
1 vaniljatanko
4 keltuaista
3 dl kermaa


Mittaa kattilaan maito, sokeri ja keltuaiset. Leikkaa vaniljatanko pitkittäin puoliksi ja raaputa vaniljansiemenet tangon sisältä. Lisää sekä siemenet että tanko kattilaan ja kuumenna seosta niin kauan, että se sakenee. Sekoittele koko ajan, älä keitä. 

Kun seos on sakeutunut, lisää joukkoon kylmä kerma. Sekoittele ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada seos jäätelökoneeseen ja jäähdytä jäätelöä koneen ohjeen mukaisesti. Minulla on käytössäni Wilfan jäätelökone, joka pyöritti massaa tunnin ajan koneessa. 

Kun kone on pyörittänyt jäätelömassaa tarpeeksi kauan, lusikoi jäätelöstä noin puolet rasiaan ja lisää joukkoon puolet piparkakkulevitteestä. Sekoita esimerkiksi veitsellä jäätelö ja piparkakkulevite sekaisin. Lisää toinen jäätelöosuus purkkiin ja lusikoi joukkoon piparkakkulevite. Sekoittele jäätelö vielä lopuksi sekaisin ja nosta valmis jäätelö pakastimeen viilentymään kunnolla. 

Nauti jäätelö sellaisenaan annoskulhosta tai vohvelitötteröistä. 






*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  


Joulukalenteri - Luukku 15: Arvonta, uudet kurssit ja leipojan lahjavinkit

$
0
0




Eilen julkaisin blogin Kurssit-sivulla ensi vuoden alkupuolen koristelu- ja leivontakurssien tarjonnan. Tarkemmat kurssiaikataulut löydät täältä

Tarjolla on koristelukursseistaKakkukoristeiden perusteet-kurssija Kauniit kermapursotukset-kurssi sekä leivontakursseista Koristeelliset kuppikakut-kurssi sekä aikuisille ja lapsille yhdessä tarkoitettu Kuppikakut-kurssi. Yhden kurssin hinta on 48 euroa. Voit ostaa kurssiosallistumisen myös joululahjaksi tai voit hankkia lahjakortin pukinkonttiin haluamallesi arvolle. 





Kurssin vetäjänä toimin minä, Taru Vihavainen. Olen perustanut Pullahiiren leivontanurkka-blogin vuonna 2006. Leivontablogin perustamisen jälkeen olen tehnyt erilaisia leivontaan, leivonnaisten koristeluun, reseptisuunnitteluun sekä ruokavalokuvaukseen liittyviä töitä. Oman leivonta-alan yrityksen perustin vuonna 2012.

 Erilaisia koristelu- ja leivontakursseja olen pitänyt jo lähes 10 vuoden ajan ympäri Suomea. Olen kirjoittanut kolme reseptikirjaa kakuista, kuppikakuista sekä syötävistä lahjoista. Osa kirjojen painoksista on myyty jo loppuun, mutta kirjoja voi kysellä minulta tai kirjakaupoista. Olen laajentanut osaamistani erilaisilla leivontaan ja leivonnaisten koristeluun liittyvillä kursseille muun muassa Yhdysvalloissa - New Yorkissa ja Los Angelesissa. Minun mottoni on: "leivonnaiset saavat näyttää kauniilta, mutta tärkeitä on aina maku". Näin ollen mausta ei tingitä ulkonäön vuoksi. Kakkujen ja leivonnaisten pitää olla hyvän makuista, mutta ne saavat myös näyttää huikeilta taideteoksilta.  








Kaikilla koristelu- ja leivontakursseilla käsitellään leivonnaisten koristelua, mutta aihetta lähestytään hieman eri kulmilta eri kursseilla. Kurkkaa alta mitä kurssit pitävät sisällään. 

Kakkukoristeiden perusteet-kurssilla keskitytään sokerimassan käsittelyyn, värjäämiseen elintarvikeväreillä, täytekakun tasaisen kuorrutuksen saloihin sekä koristeiden valmistamiseen. Tämä kurssi antaa laajat perustiedot sokerimasan erilaisista käyttötarkoituksista kakun kuorruttamisesta koristeiden valmistamiseen. 

Kauniit kermapursotukset-kurssilla keskitytään kermavaahtoon, kermapursotuksiin sekä kreemiin. Kurssilla harjoitellaan erilaisia pursotustekniikoita ja pursotusvälineiden käyttöä. Kurssin aikana käydään läpi kermavaahdon ja kreemin koostumus sekä miten saadaan kestävä pursotus täytekakun reunoille. Tältä kurssilta saat kattavat tiedot täytekakkujen ja muiden leivonnaisten kerma- ja kreemikoristeisiin. Katso lisätietoja Kurssit-välilehdeltä





Koristeelliset kuppikakut-kurssilla pääset leipomaan, valmistamaan kuorrutteita, pursottamaan sekä tekemään itse kauniit sokerimassakoristeet kuppikakkuihin. Kurssilla leivontaan pareittain, mutta omaa paria ei tällä kurssilla tarvita. Voit toki ilmoittaa ystäväsi mukaan ja antaa kurssiosallistumisen sekä yhteisen ajanvieton vaikka joululahjana hänelle. Tällä kurssilla opit laajasti erilaisia taitoja pursottamisesta ja koristeiden valmistamiseen. Tältä kurssilta jokainen osallistuja saa mukaansa kuusi (6) itse leipomaansa ja koristelemaansa kuppikakkua leivoslaatikoissa.

Aikuinen-lapsikurssilla leivotaan tällä kertaa alusta loppuun herkulliset kuppikakut. Tällä kurssilla lapset tarvitsevat aikuisen mukaan, koska kyse on yhdessä oppimisesta ja yhteisestä leivontahetkestä. Tällä kurssilla ei ole alaikärajaa eikä yläikärajaa, joten kurssille voi osallistua eri ikäisiä lapsia. Pienet lapset tarvitsevat enemmän aikuisen apua kurssin aikana ja isommat lapset pärjäävät koristeiden valmistamisessa ja leipomisessa hienosti pienillä avuilla. Tule viettämään yhteistä aikaa lapsen tai nuoren kanssa mukavasti leipoen. Jokainen aikuinen-lapsipari saa kurssilta mukaansa kuusi (6) kuppikakkua leivoslaatikoissa sekä tietysti kaikki valmistamansa koristeet. 

Aikuinen-lapsikurssi on myös mukava elämyslahja omalle lapselle,  kummilapselle tai vaikka lapsenlapselle. Ihanaa yhteistä ajanviettoa, samalla oppien uusia asioita koristeiden valmistamisesta ja kuppikakkujen leivonnasta. 



Ilmoittaudu koristelu- ja leivontakursseille sähköpostitse osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Muista ilmoittaa myös yhteystietosi (puhelinnumero ja osoite) ilmoittautumisen yhteydessä! Voit kysellä lisää kursseista ja lahjakorteista soittamalla p. 040-1242042. Tähän numeroon ei voi lähettää viestejä.  





LAHJAKORTTI JOULULAHJAKSI

Kurssilahjakortin voit ostaa ja antaa lahjaksi leivonnaista innostuneelle läheiselle. Lahjakortin voit ostaa valitsemallesi arvolle ja/tai sen voi käyttää Viikissä järjestettävien kurssien kurssiosallistumiseen sekä kursseilla myytäviin leivontatarvikkeisiin. Lahjakortin saat helposti sähköpostiisi ja lahjakortti aktivoituu heti käyttöön, kun lahjakortti on maksettu sähköpostitse lähetetyllä laskulla. Tämä lahja on annettavissa jo tilauspäivänä.  Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta hankintapäivästä. Kurssiehdot löydät täältä

Jos haluat tilata yksityiskursseja työporukalle, ystävyksille, synttärijuhliin tai vaikka polttareihin, niin ole minuun yhteydessä. Yksityiskurssit suunnitellaan aina yksilöllisesti. Osallistujien määrä voi vaihdella tilaajan toiveiden mukaisesti ja tilaisuus voidaan pitää ympäri Suomea, tilaajan valitsemassa paikassa. 

*****

ARVONTA

Jätä tämän päivityksen yhteyteen kommenttisi ja kerro kommentissa mille kurssille sinä haluaisit osallistua! Vai antaisitko lahjakortin kenties ystävälle joululahjaksi?

Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan yksi (arvo 48 euroa) kurssilahjakortti, joka on voimassa kuusi kuukautta! 


Arvonta-aika on 15.12.2018, koko vuorokausi. Voittajan nimi julkaistaan Pullahiiren leivontanurkassa 17.12.2018. Arvontapalkinto lähetetään voittajalle Pullahiiren toimesta sähköpostilla. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi tai käy kurkkaamassa voittajat blogista arvonnan jälkeen. Voittajaa pyydetään ilmoittamaan sähköpostiosoite 20.12.2018 mennessä osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com, jos sähköpostiosoitetta ei ole kommentin yhteyteen jätetty. Yksi kommentti/henkilö.

Onnea arvontaan! 





Joulukalenteri - Luukku 16: Joulupöydän jälkiruoka - Vihreä kuula-pannacotta

$
0
0





Jouluaaton jälkiruokaresepti tuli toiveena teiltä lukijoilta Facebook-ryhmän puolella. Pannacotta on herkullinen, mutta kuitenkin lempeän makuinen jälkiruoka tuhdin jouluruoan päälle. Tällä kertaa halusin pannacottaan jouluista makua ja väriä - tällä kertaa vihreistä kuulista. 


Miltä kuulostaakaan vaniljainen pannacotta virheä kuula-kerroksella?


 Vihreät kuulat ovat nousseet monen perheen joulusuosikeiksi ja niitä on käytetty joululeivonnassa monella eri tapaa. Täältä blogistani löydätkin joulutortut vihreillä kuulilla. Tuo resepti on viime vuodelta. Vihreitä kuulia voi erinomaisesti käyttää täytekakuissa, piirakoissa ja monessa muussa leivonnassa. Vihreät kuulat antavat makeaa päärynäistä makua leivokseen sekä toki myös kaunista väriä. 






Pannacotta vihreäkuula-kiilteellä
(noin 4 annosta)

Pannacotta
6 dl maitoa
2 dl kermaa
1 dl sokeria
1 tl vanijatahnaa
5 liivatelehteä

Kiille
5 vihreää kuulaa
1/2 dl vettä
(vihreää elintarvikeväriä)

Mittaa maito, kerma, sokeri ja vaniljatahna kattilaan. Laita liivatteet likoon kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Kuumenna kattilassa olevaa seosta kiehuvaksi, koko ajan sekoittaen. Kun seos kiehuu, ota kattila pois liedeltä. Ota liivatelehdet pois vedestä ja purista niistä ylimääräinen vesi pois. Lisää liivatelehdet maitoseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Kun liivatteet ovat sulaneet, kaada seos kuuteen annosmaljaan ja nosta jääkaappiin hyytymään. 

Valmista kiille hyytyneiden pannacottien päälle. Pilko vihreät kuulat pieniksi paloiksi. Mittaa vesi ja vihreä kuula-muru pieneen kattilaan. Kuumenna seosta sekoitellen, niin että kuulat sulavat tasaiseksi. Lisää halutessasi hieman vihreää elintarvikeväriä joukkoon. Lusikoi lämmin kiille kerros annoksen päälle, yksi kerrallaan. Pyöräytä annosta niin, että kiille levittyy tasaisesti annoksen päälle. Tee näin kaikille annoksille. 

Koristele halutessasi rosmariinin oksilla ja punaisilla marjoilla tai marjakoristeilla. 





*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  


Joulukalenteri - Luukku 17: Valkosuklaalla kuorrutetut pretzelsit

$
0
0




Maailmalla valkosuklaalla kuorrutetut suolaiset prezelsit ovat olleet suosittuja syötäviä joululahjoja jo vuosien ajan. Päätimme tänä vuonna kokeilla näitä pieniä syötäviä lahjoja tyttäreni kanssa. Koristelussa käytimme erilaisia punaisia ja vihreitä strösseleitä sekä sokerihelmiä. Koristeet voivat olla oikeastaan mitä tahansa strösseleitä tai vaikka tummaa suklaata pursotettuina raitoina. 

Kurkkaa helppo - parin aineksen - resepti alta! Näiden valmistus onnistuu koululaisilta jopa ihan itsenäisestikin. 





Valkosuklalla kuorrutetut pretzelsit

300 g valkosuklaata
noin 100 g pretzelsejä
(nonparelleja, sokerikoristeita)

Sulata valkosuklaa pienellä teholla mikrossa. Laita prezelsit pieni määrä kerrallaan sulaan valkosuklaaseen. Nosta sieltä pois ja anna ylimääräisen valkosuklaan valua pois. 

Laita prezelsit leivinpaperin päälle, koristele ja anna valkosuklaan jähmettyä. Jos haluat nopeuttaa suklaan jähmettymistä, niin voit nostaa prezelsit hetkeksi jääkaappiin. 

  




*****

15. luukussa olleen arvonnan tulos on nyt selvillä. Voitto osui tämän kommentin kohdalle: 

Kermapursotuksia haluaisin itse treenata. fanni.ingi@hotmail.com


Onnittelut Fannille! 
Nähdään kurssilla! 

Joulukalenteri - Luukku 18: Karamelli-vaahtokarkkikaakao

$
0
0



Karamelli-vaahtokarkkikaakao lämmittää ihanan makeasti. Kaakao on sellaisenaan jo todella ihanaa, mutta kun sen makeuttaa karamellisoidulla kondensoidulla maidolla (eli dulce de lechellä) ja vaahtokarkeilla, niin siitä tulee entistä ihanampaa. Tämä kaakao on tehty tummasta leivontakaakaosta, mutta maku on kuitenkin makean kinuskin sekä vaahtokarkkien ansioista makea. 

Tämän kaakaon voisi pakata vaikka talvipäivän piknikille mukaan. Nyt vielä kun tänne eteläänkin saimme ihanan lumipeitteen näin joulunodotuksen kunniaksi. Toivottavasti lumi pysyy maassa jouluun asti, niin joulupukki pääsee hienosti reellä perille asti. Pitäisikin valmistaa myös Joulupukille sekä Petterille jotain herkkua jouluaattoksi...




Karamelli-vaahtokarkkikaakao
(2 annosta)

5 dl täysmaitoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
4-5 rkl karamellisoistua kondensoitua maitoa
kourallinen vaahtokarkkeja


Kuumenna kattilassa maito, kaakaojauhe sekä karamellisoitu kondensoitu maito. Kuumenna niin, että seos kiehahtaa. Kaada kaakao kannuun tai suoraan mukeihin ja laita vaahtokarkit kaakaon päälle. Tästä tulee kaksi pientä annosta tai yksi suurempi annos. 










Joulukalenteri - Luukku 19: Pienet marenkikranssit ja vinkit marenkien valmistamiseen

$
0
0




Erilaisia suuria ja pienempiä marenkikransseja on näkynyt tänä jouluna runsaasti somemaailmassa. Olen jo aikaisemmin tehnyt tällaisen marenkikranssin, joka oli "hieman" suurempi kuin nämä pienet naposteltavat marenkikranssit. Marenki on siitä hyvä herkku, että useimmiten se on myös täysin gluteeniton juhlapöydän tarjottava. 

Käytin näiden marenkien valmistamiseen kranssityllaa eli tyllaa, joka muodostaa kranssin eli reiän tuohon marengin keskelle pursottaessa. Näet käyttämäni tyllan (pursotusterän) tämän postauksen kuvissa. Kranssityllalla voi valmistaa myös pursotettavia keksejä tai vaikka täytekakun kermapursotukset. Tuo tylla on odottanut hyllyssä jo jonkin aikaa, mutta nyt pääsin sitä vihdoin kokeilemaan. Tulen kyllä kokeilemaan tätä uudestaankin. 

Kurkkaa alta resepti, ohjeet sekä vinkit marenkien leipomiseen. Marenkeja tehdessä kannattaa aina muistaa, että marenkeja ei varsinaisesti paisteta vaan ne kuivatetaan. Tästäkin löydät enemmän tietoa tuolta reseptin alta. 




Pienet marenkikranssit
(1-2 pellillistä)

3 valkuaista
1 1/2 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria
(elintarvikeväriä)

Vatkaa valkuaista hetki kulhossa. Sekoita sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Lisää sokeriseos vähän kerrassaan valkuaisten joukkoon ja vatkaa niin kauan, että sokeri on täysin sulanut valkuaisvaahtoon.  Voit testata sokerin sulamista ottamalla pienen määrän marenkia sormien väliin ja hieromalla sormia yhteen. Tässä ei saisi tuntua yhtään sokerikiteitä. Tällöin marenki on valmis. 

Ota noin 1/5 osa marengista ja värjää haluamallasi väreillä. Leikkaa pursotuspussiin iso aukko ja laita kranssitylla pussiin. Lusikoi loput marenkimassat pursotuspussiin ja pursottele marenkikranssit uunipellille leivinpaperin päälle. Minulla tuli näistä yksi pellillinen, mutta kapeampaan uuniin pitää varmasti laittaa kaksi pellillistä. Pursota vielä värillisellä massalla hieman kuvioita valkoisen marekikranssin päälle. 

Kuivata marenkeja 75 asteisessa uunissa noin 1 tunti 30 minuuttia ja jätä marengit sen jälkeen jäähtyvään uuniin kuivumaan parin tunnin ajaksi. Sen jälkeen marengit ovat valmiita herkuteltaviksi. 

Vinkki! Voit vaikuttaa marenkien kuivatusajalla niiden kovuuteen. Jos kuivatat vähemmän aikaa, niin marengit jäävät sisältä pehmeiksi. Jos taas kuivatat pidemmän aikaa, marengit tulevat rapeiksi. On makukysymys minkälaisista marengeista pitää. 






Vinkit marengin valmistamiseen:


- Huomioi, ettei valkuaisten erottelussa pääse yhtään keltuaista joukkoon. Jos joukossa on keltuaista, ei valkuaiset vatkaannu kunnolla. Kannattaa erotella aina valkuainen erilliseen mukiin tai kulhoon, jotta koko valkuaismäärä ei mene pilalle, jos jostain keltuaisesta pääseekin osa valkuaisten joukkoon. 

- Tarkista, että käyttämäsi vatkauskulhot ovat puhtaita. Jos kulhojen pintaan on jäänyt rasvakerros, ei marenki vatkaannu kunnolla. 

 - Käytä mahdollisimman hienoa sokeria (esimerkiksi erikoishieno sokeri), jotta sokeri liukenee hyvin valkuaisvaahtoon. Voit käyttää myös tomusokeria, mutta silloin annostelu on hieman erilainen.

-Pidä paistolämpötila alhaisena, jos et halua marenkien saavan väriä kuivumisen aikana. Pidä mielummin alhainen lämpötila ja pidempi kuivumisaika. 

- Jos marengit jäävät kuivattamisen ja jäähtymisen jälkeen vielä pehmeiksi, voit jatkaa kuivattamista uunissa alhaisella lämpötilalla. 


Joulukalenteri - Luukku 20: Ruisnapit kylmäsavulohitäytteellä

$
0
0



Ruisnapit kylmäsavulohitäytteellä on lohiherkku, joka sopii erinomaisesti joulunaikaan tai vaikka uuden vuoden juhlintaan. Tämä täyte sopii erinomaisesti juuri ruisnappien päällä, mutta sopisi erinomaisesti myös voileipäkakkuun yhdeksi täytteeksi. Mietin myös, että kylmäsavulohitäytettä voisi tehdä ihan sellaisenaan vaikka joulupöytään, jolloin sitä voisi syödä myös keitettyjen perunoiden kanssa tai leivän päällä levitteen tilalla. Kylmäsavulohitäytteen valmistaminen on vieläpä todella helppoa.

 Käyttämäni ruisnapit ovat ihan kaupan valmiita ruisnappeja. Ne olivat juuri sopivan rapeita tämän kermaisen ja pehmeän täytteen kanssa. Ruisnapit kuitenkin pehmenevät jääkaappisäilytyksessä jo muutamassa tunnissa, joten jos haluat ruisnapin pysyvän rapeana, niin tarjoile tuotteet heti pursotuksen jälkeen.

Joulupäivänä voisi hyvin käyttää vaikka jouluaaton kylmäsavulohen ylimääräiset osat tähän reseptiin ja nostaa nämä herkut kahvipöydän suolaiseksi tarjottavaksi, kunhan vaan on katsottu, että lohi ei ole ollut pitkiä aikoja huoneenlämmössä joulupöydässä. 





Ruisnapit lohitäytteellä

175 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
180 g kylmäsavulohta
1/2 punttia tuoretta tilliä
1/4 tl hienonnettua valkopippuria
(tarvittaesssa suolaa)

noin 180 g ruisnappeja

Mittaa kaikki täytteen ainekset leikkuuterällä varustetun monitoimikoneen kulhoon. Voit ottaa hieman tilliä ja kylmäsavulohta eroon koristelua varten. Pyöräytä koneella täyte aineet hyvin sekaisin. Täyte voi olla tässä vaiheessa aika löysää. Siirrä täyte vatkauskulhoon ja vatkaa sitä, jotta saat täytteeseen pursotettavan koostumuksen. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa suolaa. Laita täyte pursotuspussiin ja pursota täytettä ruisnappien päälle. Koristele haluamallasi tavalla ja nosta tarjolle.

Koristeeksi voisi käyttää erinomaisesti myös mätiä, jotka antaa kauniin ulkonäön ja värin näille cocktailpaloille. 

Vinkki! Vältä tässä reseptissä kevyt-tuotteita (ranskankerma ja tuorejuusto), jotta täytteen koostumuksesta tulisi mahdollisimman täyteläinen ja se vaahtoutuisi pursotettavaksi. 

Vinkki! Minä en lisännyt täytteeseen lainkaan suolaa, koska kala oli sen verran suolaista valmiiksi. Näin ollen suosittelen maistamaan täytettä ja lisäämään suolaa, jos sitä on tarvetta lisätä makupalan perusteella. 





*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  



Joulukalenteri - Luukku 21: Piparkakut vohveliraudalla

$
0
0



Piparkakut vohveliraudalla - Pitihän sitä leikitellä näin joulun kunniaksi hieman piparkakkutaikinalla. Siivoilin nimittäin kaappeja tuossa jonkin aikaa sitten ja siirsin kaksi perinteisempää vohvelirautaa hieman peremmälle kaappiin. Meillä paistetaan todella harvoin vohveleita näillä perinteisillä raudoilla, mutta raudat olivat kuitenkin paraatipaikalla. No, tietysti heti samana iltana tuli mieleen kokeilla piparkakkujen paistamista vohveliraudalla, samalla kun pohdin muutamiin kalenteriluukkuihin sisältöjä. 

Seuraavana aamuna tuumasta toimeen ja hyviähän niistä tuli. Nyt ei enää tarvitse välttämättä uunia pipareiden paistamiseen, vaan saa paistettua piparkakut myös vohveliraudalla. Lisäksi vohveliraudalla saa piparkakkuihin kivan kuvion tuosta vohveliraudan kuvioinnista.

Näistä ei uskoisi päällisinpuolin, että ovat piparkakkuja vaan vaikuttavat enemmän juurikin vohveleita. Kuitenkin jäähdyttyään ovat ihanan rapeita ja paksuja piparkakkuja. Näitä voisi tehdä yhdellä raudalla useita samalla kertaa. Minä halusin kaikkiin piparkakkuihin tuon keskikuvioinnin. Ilman sitä, näitä olisi saanut varmasti mahdutettua ainakin kolme piparkakkua yhdelle raudalle samalla kertaa. 

Suosittelen kokeilemaan vohvelirautaa eri tavoin, jos haluat hieman leikitellä taikinoilla ja mauilla. Olen törmännyt netissä aikaisemmin pullataikinan ja voitaikinan paistamiseen vohveliraudalla. Nyt tuli testattua tuo piparkakkutaikina. Kurkkaa alta kuvalliset ohjeet. 





Piparkakut vohveliraudalla


 Tarvikkeet
vohvelirauta
piparkakkutaikinaa




Leikkaa piparkakkutaikina noin 3 cm x 3cm paloiksi. Voit muotoilla kulmia pyöreämmäksi, jotta valmis piparkakku leviää hieman kukan muotoon. 




Laita piparkakkutaikinat kuumalle vohvelipannulle ja paina kansi kiinni. Paista piparkakut kypsiksi. 

Minä paistoin vohveliraudan keskimmäisellä teholla piparkakkuja noin 90 sekunnin ajan. Paistoaika voi vaihdella paistotehon ja raudan mukaisesti.




Ota valmiiksi paistuneet piparkakut varovasti pois raudalta ja anna niiden jäähtyä tasaisella alustalla. Paista kaikki piparkakut samaan tapaan. 

Jäähtymisen jälkeen piparkakut ovat valmiita syötäviksi! 






*****


Olethan katsonut aikaisemmat tämän vuoden joulukalenterin jo tähän mennessä avatut luukut? 

Jos et, niin avautuneet joulukalenterin luukut löydät täältä

Pysy mukana myös Facebookissa ja Instagramissa!  



Viewing all 1078 articles
Browse latest View live