Olin tänä vuonna kahden vaiheilla teenkö mitään Runebergin päivän leivosta vai en. Lopulta aamuvarhaisella päätin, että kyllähän sitä nyt pitää perinteitä kunnioittaen leipoa jotain. Kuitenkin halusin taas tuunailla. Mietin kyllä, että pitääkö tuo tuunailu aina ottaa mukaan, mutta kun se on niin hauskaa pyöritellä perinteistä, yksinkertaista leivosta ja miettiä mitä uutta siitä saisi. Tällä kertaa laitoin taikinan sydämen malliseen kahvikakkuvuokaan ja laitoin päälle tulevan hillon makuraidaksi kakun sisään. Koristeluun tuli tuo perinteinen vesi-tomusokeriseos.
Runebergin sydänkakku
2 munaa
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhoa
4 dl vehnäjauhoja
4 dl korppujauhoja
100 g mantelirouhetta
2 dl kermaa
200g voita
(punssia, rommia, rommiaromia tai karvasmantelia)
vadelmahilloa
Koristeluun
tomusokeria
vettä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja nosta se sivuun jäähtymään hetkeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vuorotellen kermaa ja kuivia aineita. Sekoita massa tasaiseksi ja lisää lopuksi sulatettu voi. Nostele noin puolet taikinasta noin 2 litran (voideltuun) kahvikakkuvuokaan. Tee lusikalla syvennys taikinaan ja lisää vadelmahilloa syvennykseen. Levitä lopputaikina kevyesti hillon päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Kumoa hieman jäähtynyt kakku tarjoiluastialle. Anna jäähtyä. Sekoita pieni tilkka vettä ja tomusokeria astiassa. Lisää tomusokeria kunnes seos on tarpeeksi paksua pursotettavaksi. Täytä pieni pakastepussi seoksella. Leikkaa kulmaan sopivan kokoinen reikä ja pursota kakun päälle kuorrutetta. Halutessaan kakun voi kostuttaa punssilla, rommilla, rommiaromilla tai karvasmantelilla. Minä en tuota kostutusta tehnyt ja hyvin maistui näinkin.
Mitäs mieltä sinä olet leivonnaisten tuunailusta? Pitääkö vanhat perinteiset reseptit ja leivonnaiset pysyä aivan saman näköisinä ja makuisina vai saako niitä tuunailla?
Mukavaa pyrypäivää kaikille!