Quantcast
Channel: Pullahiiren leivontanurkka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Korkokengät sokerimassasta

$
0
0

Tein korkokenkäparin kakun koristeeksi. Kengillä on pituutta noin 8 cm. Aika pientä työskentelyä oli varsinkin noiden solkien kanssa, mutta sain kun sainkin nuo soljet paikoilleen ja maalattua kullan värisiksi.


Kengät on tehty sokerimassasta ja tarkemmin sanottuna gum paste-massasta. Värjäsin valkoisen massan pienellä määrällä pinkkiä pastaväriä. Leikkasin kaavat leivinpaperista ja sovittelin ne paikoilleen. Kaulin massan ja leikkasin marsipaaniveitsellä kaavojen mukaiset palat ohueksi kaulitusta massasta. Kuivatuksen aikana kenkiä voi tukea esimerkiksi leivinpaperilla, tuorekelmulla tai vaikka talouspaperin palasella muotoonsa. Tuo gum paste-massa kuivuu nopeasti ja on mukavaa muotoiltavaa. Näin ollen tekemisen välissä ei tarvita pitkiä kuivatusaikoja. Gum paste on myös materiaalina sellainen, että sen pystyy kaulimaan tai ohentamaan muotoiluvälineillä hyvin ohueksi rikkoutumatta. Kuitenkin massan pinta kuivuu aika nopeasti, joten kannattaa ottaa massaa juuri tarvittava määrä jokaisessa vaiheessa. 

Vinkki! Jos massa tuntuu hyvin kovalta (mutta ei kuitenkaan täysin kuivuneelta), itse olen käyttänyt massaa mikrossa pienellä teholla muutamien sekuntejen ajan. Näin massasta saa helpommin käsiteltävää.

Kengät on kokonaisuudessaan syötäviä. Koroissa käytin tukena spagettia. Liimasin osat tällä kertaa alkoholilla, mutta hyvin toimisi myös elintarvikeliima. Koristelin nuo kengät vielä koko kengän kuivuttua joustavalla (syötävällä) pitsillä, jonka asettelin kengän päälle ja liimasin pienellä määrällä alkoholia kengän pintaan kiinni. Leikkasin lopulta pitsin kengän muotoon saksilla. 

Vinkki! Tuon pitsin olisi varmasti voinut liimata massan pintaan ennen osien yhteen liimaamista, mutta tällä kertaa toimin näin.




Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Trending Articles