Quantcast
Channel: Pullahiiren leivontanurkka
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Valkosipulisolmut / Garlic knots

$
0
0

Valkosipulisolmut eli garlic knots ovat Amerikan matkoilta jääneet herkullisina makupaloina mieleen. Varsinkin New Yorkin pizzapaikoissa on usein pizzataikinasta tehtyjä valkosipulisolmuja myynnissä. Usein päälle on ripoteltu vielä parmesania, mozzarellaa tai erilaisia yrttejä, joten variaatioita on monia. Wikipedian mukaan nämä ovat muuten jopa lähtöisin tuolta New Yorkin pizzapaikoista. 

Nyt vihdoin sain valmistettua näitä myös kotosalla. Voin sanoa, että yhtä herkkuja ovat nämä itse tehdytkin! Toki ulkomailla näissä on oma fiiliksensä, mutta kyllä näiden maku vie takaisin noihin tunnelmiin. Usein näitä tarjoillaan vielä mausteisen tomaattidipin - tai oikeammin tomaattikastikkeen kanssa (marinara sauce). Nämä sopivat hyvin esimerkiksi grilli-illan tarjottaviksi tai vaikka jääkiekko-ottelun tuoksinassa herkuteltaviksi.



Valkosipulisolmut
Garlic knots
(noin 14-15 kpl)

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
4 rkl ruokaöljyä
4-4 1/2 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
50 g voita
2-3 valkosipulin kynttä
noin 3 rkl persiljaa silputtuna

Lämmitä vesi +42 asteiseksi. Lisää joukkoon hiiva, suola, sokeri sekä 2 rkl öljyä. Lisäile vehnäjauhoja taikinan joukkoon ja alusta taikina joko käsin tai koneella niin kauan, että taikina irtoaa kulhon reunoista. Jätä taikina kulhoon nousemaan noin tunnin ajaksi.

Laita taikina leivonta-alustalle ja kauli siitä noin 1 1/2 cm paksu levy. Leikkaa levy kapeiksi suikaleiksi (noin 14-15 kpl) ja kieritä ne solmuiksi. Nosta solmut uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele solmut kevyesti lopulla öljyllä ja anna vielä nousta reilun puolen tunnin ajan kevyesti peiteltynä joko tuorekelmulla tai leivinliinalla. 

Paista 225 asteessa, noin 10-12 minuutin ajan - kunnes pohja ja pinta on kauniin ruskeita. Sillä aikaa, sulata voi kattilassa. Pilko valkosipuli ja persilja. Lisää valkosipuli voin joukkoon ja kuumenna hetken aikaan. Lisää lopuksi joukkoon persilja. 


Voitele paistetut solmut valkosipulivoilla ja nauti lämpiminä tomaattikastikkeen kanssa. 

Vinkki! Voit hyvin käyttää esimerkiksi tämän reseptin tomaattikastiketta.

Vinkki! Voit myös hyvin valmistaa solmut jo etukäteen ja lämmittää ne juuri ennen tarjoilua. 






Viewing all articles
Browse latest Browse all 1078

Trending Articles